Vähäverisyys uhkaa rallin MM-sarjaa - suomalaisilla silti pullat hyvin uunissa

Rallin MM-sarjassa ei ole viime aikoina juuri hyvillä uutisilla herkuteltu. Ensin Australian ralli peruuntui valtavien metsäpalojen vuoksi, joka on toki ennen muuta inhimillinen katastrofi, mutta sitten otti osumaa itse laji. Citroen-talli ilmoitti tiistaina, että se vetäytyy koko touhusta ensi kaudesta lähtien.

Kun ilmoitus annettiin vain kaksi kuukautta ennen seuraavan kauden alkua, se antaa väkisinkin puuhastelevan kuvan niin tallista kuin rallistakin. Puuhastelun makua ei ainakaan vähentänyt se, että talli kaatoi koko likasangon ykköskuskinsa Sebastien Ogierin niskaan.

– Ogierin päätöksen vuoksi Citroën päätti lopettaa MM-ralliprojektinsa, sillä kaudelle 2020 ei ollut saatavissa ykkösluokan kuljettajaa, Sitikka julisti.

 

Ogier on kauden mittaan kritisioinut ajopeliään kovin sanankääntein, joten vastaisku ei sinänsä ollut jättiyllätys, mutta ei myöskään ammattimainen tapa hoitaa poistuminen sorasirkuksesta. Etenkin, kun Citroënin ralliprojektin tiedettiin joka tapauksessa vetelevän viimeisiin.

Hybridiautot ovat tulossa rallipoluille kaudelle 2022, eikä ranskalaistallilla ollut aikomusta olla silloin enää mukana. Nyt vain aikaistettiin vääjäämätöntä.

Samaan aikaan autoonsa tyytyväinen Ogier oli saanut houkuttelevan tarjouksen Toyotalta ja kuuli Puuppolan kutsun herkällä korvalla. Ranskalaismestarin lähtö oli tiedossa jo viikkoja. Citroën yritti vielä houkutella rattinsa taakse Thierry Neuvillea Hyundailta, mutta belgi päätti jatkaa tutussa ympäristössä.

Hyundai voitti päättyneellä kaudella historiansa ensimmäisen valmistajien maailmanmestaruuden ja vaara vaanii, että sen ylivoima vie ensi kaudella mielenkiinnon rallin MM-sarjasta. Kun hallitseva maailmanmestari Ott Tänak siirtyi Neuvillen tallikaveriksi ja kolmannessa autossa vuorottelevat Dani Sordo sekä vanha mestari Sabestien Loeb, ei homma jää ainakaan kuljettajista kiinni.

Suomalaisia 3/7?

Sitikan lopettamisen myötä työttömäksi jäänyttä Esapekka Lappia on huhuiltu Teemu Sunisen tallikaveriksi M-Sportille (Ford). M-Sport ei ole täysiverinen tehdastalli ja se pystyy ajattamaan ainoastaan kahta autoa. Näin ollen reitillä nähdään varmuudella vain kahdeksan WRC-autoa osakilpailua kohden.

M-Sport ja Toyota eivät ole vielä varmistaneet ensi kauden kuljettajiaan, mutta Suninen ja Lappi ovat vahvoilla ensin mainittuun. Jälkimmäisen lukuun täyden MM-sarjan kiertänevät Ogier, Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä. Lisäksi Toyota ajattaa valikoiduissa ralleissa Takamoto Katsutaa.

Starttimäärässä MM-sarjan kaikkien aikojen kokenein pilotti Jari-Matti Latvala on jäämässä ilman vakituista ajopaikkaa, mutta on silti mahdollista, että täyden MM-sarjan kiertävistä seitsemästä kuljettajasta kolme on suomalaisia.

Se on sinänsä positiivista, mutta vähäverisyys uhkaa koko lajia. Kerta ei ole ensimmäinen, mutta pian se voi olla viimeinen.

Rallin MM-sarjan kalenteri 2020

1. Monte Carlo 23.-26.1.
2. Ruotsi 13.-16.2.
3. Meksiko 12.-15.3.
4. Chile 16.-19.4.
5. Argentiina 30.4.-3.5. 
6. Portugali 21.-24.5.
7. Italia 4.-7.6.
8. Kenia 16.-19.7.
9. Neste-ralli 6.-9.8.
10. Uusi-Seelanti 3.-6.9.
11. Turkki 24.-27.9.
12. Saksa 15.-18.10.
13. Iso-Britannia 29.10.-1.11.
14. Japani 19.-22.11.
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.