Suomalaisten NHL-pelaajien viikkokatsaus
Kausi 2019-20 tarunhohtoisessa on saatu käyntiin ja viime vuosien trendin mukaan mukana on jälleen toinen toistaan mielenkiintoisempia suomalaiskiekkoilijoita. Ikäjakauma kallistuu härmäläisten kesken aina vain nuorempaan ja suurimmat läpimurrot ovat vasta tulossa. Tässä ovat ensimmäisen viikon suurimmat onnistujat.
Finnish Stars
Ensimmäisenä suurena onnistujana voidaan pitää Dallas Starsin Roope Hintziä. Erinomaisesti menneen kauden pudotuspeleissä esiin tullut tamperelainen on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi. Paikka on löytynyt jo ensimmäisen ketjun keskeltä ja paikka ylivoimalla on lukittuna. Hintz on käytännössä katsoen kantanut yksin Miro Heiskasen kanssa Dallasia ensimmäisen neljän kierroksen ajan.
Näissä Hintz on tehnyt puolet joukkueen maaleista ja kasassa on jo neljä kaappia. Turhaan Hintz ei ole kuitenkaan laukonut, sillä mies on tykittänyt kahdeksan laukausta maalia kohden, joten laukaisuprosentti on toistaiseksi huimaava 50. Jatkossa laukomiseen täytyy vielä panostaa, sillä Hintz on vilautellut laadukasta rannelaukausta aikaisemminkin. Erinomaisesti luisteleva, voimakas ja peliälykäs keskushyökkääjä on osoittautumassa kultaa kalliimmaksi pelaajaksi Starsin organisaatiossa. Pisteitä ja maaleja odotetaan runsaasti, mutta pitkässä juoksussa joukkueen isojen pelaajien täytyy herätä kesälomilta, ja antaa tukensa pelillisesti. Läpimurtokausi on meneillään ja sitä tullaan ihastelemaan mannerten molemmilla puolilla.
Bunch of Finnish Jerks
Carolina Hurricanesissa puhaltavat uudet tuulet. Erik Haula saapui Vegas Golden Knightsin organisaatiosta vahvistamaan jo valmiiksi suomalaistunutta Sebastian Ahon johtamaa joukkuetta. Porilainen Haula on aloittanut kautensa hirmumyrskyn lailla, ja kolmen ottelun jälkeen kasassa on kolme maalia. Neljännessä ottelussa Haula jäi ilman pisteitä, mutta oli jatkuvasti vaarallinen tehdessään itselleen ja ketjukavereilleen maalipaikkoja. Erik Haulan pelaamisen ytimeen on muodostunut viimeisen kolmen kauden aikana erityisesti maalinedustan pelaaminen ja siinä miehen tekeminen on vertaansa vailla. Kokonsa puolesta Haula ei tuossa positiossa dominoi, mutta miehen jatkuva liike pienellä alueella ja mailan käyttö avaa tilaa ja tekee vastustajan puolustajille tilanteesta tuskallisen. Peli kulkee paremmin kuin hyvin kolmannessa ketjussa, ja juuri Haulan panos on luonut Hurricanesille mahdollisuuden jyrätä kolmella ketjulla.
Suomalaistrio tuottaa ylivoimalla
Myös ylivoimalla tulosta on tullut kovaan tahtiin, ja Carolinan ensimmäinen kentällinen on yksi sarjan parhaista. Teuvo Teräväinen on napsinut Haulan maaleihin syöttöjä, ja samaan aikaan jäällä on myös häärinyt Sebastian Aho. Maalien lisäksi Haula on koko NHL:ssä toisena, kun katsotaan maaliodottamaa. Haula luo jäällä ollessaan vaarallisia paikkoja jatkuvasti, ja erityisen vakuuttavaa siitä tekee sen, että peliaika Porilaisella on hyvin maltillinen, noin 14 minuutin aikoja per ilta.
Saman tilaston alapuolelta löytyy nopeasti myös Sebastian Aho. Ilman pisteitä ensimmäisessä kolmessa pelissä jäänyt Aho on joukkueensa absoluuttisesti tärkein pelaaja, mutta toistaiseksi tolppia lähemmäs ei oltu vielä päästy. Kahteen suuntaan työnteko on edelleen kovalla tasolla ja maalihanat aukesivat miehen selväksi helpotukseksi viime yönä, kun Aho pääsi laittamaan kiekon tyhjään rysään. Nuorukaisen ulospuhallus ja helpotus tilanteessa näkyi härmään saakka ja se ruokkii varmasti itseluottamusta jatkoa kohden. Kiekkoprofessorin hiljaisuudesta tuloksenteossa ei tarvitse olla huolissaan.
Teuvo Teräväinen on osoittanut olevansa joukkueen yksi tärkeimmistä palasista, ja jokerikasvatin tekeminen näyttää vain parantuneen. Teräväisen oikea-aikaisuus sijoittumisessa ja syöttöjen kanssa on sellaista materiaalia, mitä junioreiden pitäisi katsoa. Todella viisasta peliä ympäri kenttään, ja vaikka jokainen vaihto ei näytä highlight tason ilotulitukselta, tekee Teräväinen joukkueensa ja voittojen kannalta suuren työn.
Winnipeg Jets yllätyksiä täynnä
Winnipeg Jetsin ja ehkäpä koko taalaliigan nimekkäin suomalainen, Patrik Laine on aloittanut kautensa erinomaisesti. Erityisesti onnistumisia on tullut karvaus- ja riistopelaamisen kanssa. Kaukalossa on nähty lähes täysin uudistunut Laine. Tamperelainen ei vieläkään ole nopein luistelija tai paras syöttäjä, mutta työnteon määrä on kasvanut valtavasti. Näin laadukasta Patrik Lainetta ei vielä olla NHL:ssä nähty, vaikka maalisarakkeessa on “vasta” yksi maali. Viimeisimpänä Jetsin päävalmentaja Paul Maurice ylisti Laineen pelaamista ja maalipyssy pääsi aloittamaan ensimmäisessä ketjussa. Ottelun aikana Laine oli jatkuvasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kasassa kolme syöttöä, ja neljäskin oli tulossa, mutta paitsiohaasto eväsi Laineen paikan NHL:n syöttöpörssin piikkipaikalta. Laineen takaa löytyy lisää suomalaisväriä, ja varsin yllättävää sellaista.
Ville Heinola teki suomalaisittain kauden suurimman sensaation, kun hän murtautui Jetsin heikentyneeseen puolustukseen ja peräti vakituiseen top 4 -rooliin. Heinola esiintyi edukseen training campista lähtien ja harjoituspeleissä tulosta tuli upealla tavalla. Heinolan takataskusta löytyy jo kaksi syöttöä sekä maali. Pisteet ovat kuitenkin vain jälkiruoka Heinolan pelissä. On lähes käsittämätöntä, miten näin vähällä kokemuksella ja fyysisellä vajavuudella pääsee näin pitkälle. Pelikäsitys ja ratkaisujen laatu ratkaisevat kuitenkin lopulta kaiken. Virheitä Heinolan peleissä ei juuri näy ja nuorukaisen avauspelaaminen yhdistettynä todella taitavaan luisteluun ja hyvään terän käyttöön tekee hänestä vieläpä näyttävän pelaajan. Häntä kannattaa seurata kauden aikana pitkään.