Uefa vahvisti kesän futishuipennuksen - puheenjohtaja moitti Ranskaa hätäilystä
Uefan etätiedotustilaisuudella oli painavaa asiaa keskiviikkona iltapäivällä. Elokuulle kaavaillut mestareiden liigan sekä Eurooppa-liigan huipennukset pelataan odotetusti. Mestareiden liiga paketoidaan Portugalin Lissabonissa kahdella eri stadionilla.
Eurooppa-liigaa puolestaan tahkotaan Saksassa neljässä eri kaupungissa, jotka ovat Köln, Duisburg, Düsseldorf ja Gelsenkirchen. Tähän nelikkoon päädyttiin niiden maantieteellisen läheisyyden perusteella. Kolme viimeksi mainittua sijaitsevat 20-30 kilometrin päässä toisistaan, kun Gelsenkirchenistä Kölniin on matkaa hieman yli 80 kilometriä.
Eurooppalaisen futiskauden pysähtyessa maaliskuussa koronavirusrajoitusten vuoksi pelaamatta jäi neljä neljännesvälierien toista osaottelua: Barcelona - Napoli, Bayern München - Chelsea, Manchester City - Real Madrid ja Juventus - Lyon. Nämä pelataan 7. elokuuta, mutta ottelupaikkakuntia ei ole vielä päätetty.
Tiensä kahdeksan parhaan joukkoon ennättivät selvittää PSG, Atletico Madrid, RB Leipzig ja Atalanta. Nämä ja neljä muuta jatkoonmenijää aloittavat "lopputurnauksen" Lissabonissa 12. elokuuta. Mestari on selvillä 23. elokuuta.
Eurooppa-liigan neljännesvälierät pelataan 5.-6. elokuuta vielä toistaiseksi nimeättömissä kaupungeissa. Kahdeksan parasta ottelevat turnauksen loppuun Saksassa 10.-21. elokuuta.
Ranskalle runtua
Euroopan suurista jalkapallosarjoista Bundesliiga palasi viheriöille 16. toukuuta, La Liga 11. kesäkuuta ja Valioliiga tänään 17. kesäkuuta. Italian Serie A:n vuoro on lauantaina.
Ranskan Ligue puolestaan päätettiin jättää kokonaan kesken jo huhtikuussa. Sen pelit seisaihtuivat muiden sarjojen tavoin maaliskuussa. Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferin ei täysin ymmärtänyt Ranskan päätöstä.
- Päätöksen tekivät Ranskan liiga, liitto ja viranomaiset. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että he tekivät lopullisen päätöksen liian aikaisin, Ceferin napautti.
Ranskaan liigaa pelien pysähtyessä johtanut PSG lähtee mestareiden liigan huipennukseen melkoiselta takamatkalta kuten myös Lyon, mikäli se tiensä kahdeksan joukkoon etenee. Ceferin ei halunnut tiedotustilaisuudessa ottaa kantaa, kuinka paljon ranskalaiset antavat tasoitusta muille.
- Sitä pitää kysyä heiltä itseltään, puheenjohtaja tuumasi.
Entäs yleisö?
Futisväen huulilla on luonnollisesti myös kysymys, joko elokuussa voidaan ottaa yleisöä stadioneille koronan hyvin kuriin saaneissa Portugalissa ja Saksassa. Siihen ei luonnollisesti ollut vielä vastausta.
- Tilanne elää koko ajan ja sen vuoksi meidän täytyy odottaa. Päätöksiä yleisön - jopa muualta ottelupaikkakunnalle matkustavan yleisön - osalta tehdään myöhemmin, Ceferin sanoi.
- Mestareiden liigan ja Eurooppa-liigan pelien jatkumiseen on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa. Muistamme, mikä koronatilanne oli Euroopassa kaksi kuukautta sitten. Asiat muuttuvat nopeasti, hän huomautti.
Uefa linjasi keskiviikon kokouksessaan myös, että kansallisten liittojen on pystyttävä ilmoittamaan mestareiden liigan ja Eurooppa-liigan karsintoihin osallistuvat joukkueet 3. elokuuta mennessä.
EM-kisat suunnitellusti
Seurajoukkuekilpailujen ohella Uefa vahvisti myös, että vuodella siirtynyt miesten EM-lopputurnaus pelataan kuten se olisi pelattu tänäkin vuonna. Kaikki kaksitoista isäntäkaupunkia ovat mukana ja otteluohjelma pysyy ennallaan.
Turnaus potkaistaan siis käyntiin Rooman Stadio Olimpicolla ottelulla Turkki - Italia ja finaali on luvassa kuukautta myöhemmin Lontoossa Wembleylla.
- EM-turnaus pelataan suunnilleen kuten olisi pelattu tänä vuonna eli 11. kesäkuuta - 11. heinäkuuta, Ceferin ilmoitti.
Ensimmäistä kertaa arvoturnaukseen selviytynyt Suomi kohtaa alkulohko B:n otteluissaan alkuperäisen ohjelman mukaisesti Tanskan Kööpenhaminassa (12.6.) sekä Venäjän (16.6.) ja Belgian (21.6.) Pietarissa.
Koronaviruksen toisesta aallosta ryhdyttiin puhumaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen alkoi osoittaa hiipumisen merkkejä. Puheenjohtaja Ceferin ei ottanut asiaan sen kummemmin kantaa.
- Siitä on vielä liian aikaista puhua.
Jo aiemmin on linjattu, että ellei EM-kisoja pystytä pelaamaan ensi vuonna, ne peruuntuvat kokonaan.