Traktori-JYP on yhä vanha, mutta siinä on sentään uusia osia

Urheilu.com perkaa ennen kauden alkua jokaisen liigaseuran lähtökohdat kauteen 2019-20. Kuudentena on vuorossa viime kaudella kymmenenneksi sijoittunut Jyväskylän JYP.

Lähtökohdat

Viime kausi oli JYPin osalta yhtä toheltamista ja kärsimystä alusta loppuun. Sijoitus oli heikoin yli vuosikymmeneen ja kestomenestyjä joutui jännittämään sääliplayoff-paikkaa liigan päätöskierrokselle, jolloin se oli itse huilivuorossa.

Ongelmat kauteen kylvettiin jo edellisenä keväänä. Marko Virtasen potkujen jälkeen liigan iäkkämmäin joukkueen ruoriin tarttui kokematon Lauri Merikivi. Hän sai potkut tammikuussa - liian myöhään, voi jälkiviisaana sanoa. Risto Dufvan paluu Hippokselle toi ryhtiä toviksi, mutta RD:n kuluttava persoona oli sekin väärä valinta tähän kohtaan.

Kun Lukko vei säälisarjan voitoin 2-1, tuntui hurrikaanipoppoosta kuuluvan kollektiivinen huokaus: vihdoin se on ohi.

Mutta eivät JYPin ongelmat toki ole kokonaan poispyyhkäistyt. Vaikka joukkuetta on nuorennettu, se on edelleen iäkäs ja hidas. Kun jääkiekko on yhä enemmän ja enemmän luistelupeli, menee homma vaikeaksi, jos raa'assa jalkanopeudessa annetaan liikaa ja liian monen pelaajan osalta tasoitusta. Tästä ei voi syyttää valmentajia, vaan sinänsä ansaitusti seuraikoneille ja muutamille muille vanhoille ukkeleille sopimuksia antanutta seurajohtoa.

Uusi päävalmentaja Pekka Tirkkonen palauttanee kurin viime kauden holtittomaan puolustuspelaamiseen, mutta yhtään vikkelämpää Tirkkonen ei JYPistä tee.

Eric Perrin päätti komean uransa 43-vuotiaana viime kauteen ja yli kolmekymppisistä rivistä poistuivat Mikko Kuukka, Nolan Yonkman, Jake Newton, Miika Lahti, Markus Jokinen ja Janne Kolehmainen. Pelaajamarkkinoilla JYP operoi kuitenkin lähes sammutetuin lyhdyin, kun Pelicansista siirtynyt Miska Siikonen oli ainoa profiilihankinta.

Ylivoimalla JYP tulee olemaan vaarallinen, mutta pystyykö se hankkimaan vastustajilleen riittävästi jäähyjä? Tasakentällisin pelattaessa pitää malttaa hieroa inhaa trapia, modernissa tempolätkässä joukkue ei pärjää.

Tarkkaile tätä

JYPin viime kauden ongelmien juurisyy oli sekoilu puolustusalueen puolustuspelissä ja toisaalta myös hyökkäyksiinlähdöissä. Kun vastustajan hyökkkäys saatiin poikki, livahti sormi usein suuhun ja hurrikaanipeluri jäi miettimään, että mitäs sitten? Sen jälkeen olikin taas kiire.

Onko jääkiekko enemmän maalinteko- vai maalinestopeli? Joskus ennen vanhaan se oli varsinkin SM-liigassa vahvasti jälkimmäistä. JYPillä on edelleen hieman "ennen vanhaan" joukkue, se joutuu uimaan nyt väkisinkin modernin jääkiekon vastavirtaan. Tai suoraan sanoen kiipeämään perse edellä puuhun.

Arvio

Siikosen, Julius Nättisen, Jerry Turkulaisen, Anttoni Hongan, Roni Allenin ja kumppaneiden myötä nuorisolaiset kasvattavat vastuutaan ja vanhat konnatkin pysyvät vielä mukana, jos vain pelihuumori kestää. Pudotuspeleihin JYP itsensä kairaa, mutta suora puolivälieräpaikka jää haaveeksi.
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.