SM-liigasta NHL:aan: Larmilla ja Vehviläisellä on kivinen tie isoon show'hun

SM-liigasta on siirtymässä viime kauden jälkeen Pohjois-Amerikan jäille parisenkymmentä suomalaispelaajaa. Urheilu.com analysoi juttusarjassaan, millaisia mahdollisuuksia näillä pelaajilla on ottaa paikkansa NHL-joukkueesta.  Ensimmäisessä osassa käsitellään maalivahdit.

Kärppien hopeajoukkueesta rapakon taakse matkaa JYP-kasvatti Veini Vehviläinen. 22-vuotias Vehviläinen on kahminut mukaansa Euroopasta melkoisen mitalisaaliin, kun kaapista löytyvät Suomen mestaruuden ohella sekä nuorten että miesten maailmanmestaruudet.

Pelkkää voitosta voittoon kulkemista Vehviläisen ura ei ole kuitenkaan ollut. Moni, kenties mies itsekin, odotti NHL-varausta jo ensimmäisen mahdollisena kesänä 2015. Lopulta Vehviläisen nimi huudettiin vasta kolme vuotta myöhemmin, kun Columbus Blue Jackets varasi hänet kuudennella kierroksella numerolla 173.

Nuorten kotikisat 2015-16 vuodenvaihteessa muistetaan. Vehviläisen sulaminen puolivälierässä Kanadaa vastaan aiheutti sen, että Kaapo Kähkönen nousi kakkosveskarin paikalta päävastuuseen. Mestaruus tuli, mutta turnaus jätti arpensa nuorukaiseen.

Myös tämän kevään MM-kisat olivat enemmän tai vähemmän pannukakku. Vehviläinen komennettiin veräjälle alkulohkon kolmanteen otteluun Yhdysvaltoja vastaan ja jenkit iskivät nopeaan tahtiin kaksi torjuttavissa ollutta  osumaa.

Vehviläinen kasasi itsensä hyvin ottelun sisällä, mutta ei pelannut tämän jälkeen turnauksessa minuuttiakaan.

Toisaalta kaksi viimeisintä kautta Kärppien liigamiehistössä ovat olleet Vehviläiseltä timantinkovia. Palkintokaappiin siis joukkuetasolla kultaa ja hopeaa sekä henkilökohtaisesti kaksi valintaa liigan parhaaksi maalivahdiksi. Kovin paljon tyylikkäämmin liigajäitä ei voi hyvästellä.

Maalivahtitilanne Blue Jacketsin organisaatiossa on mielenkiintoinen. Kun Sergei Bobrovski siirtyi Florida Panthersiin, on ykkösveskarin tontti ainakin vielä näin heinäkuussa Joonas Korpisalon hallussa, jolle tehtiin hiljattain vuoden ja 1,15 miljoonan dollarin jatkosopimus.

Vehviläisen tavoin uusi sopimuspelaaja Columbuksessa on Luganosta saapuva Latvian maajoukkuemaalivahti Elvis Merzlikins. Hän tienaa vuoden yksisuuntaisesta sopimuksestaan hieman yli 870 000 dollaria. Vehviläisen sopimus puolestaan on kaksivuotinen, mutta kaksisuuntainen. 

Vehviläisen kausipalkka putoaa farmissa 70 000 dollariin, kun se olisi NHL:ssa 832 500 taalaa. Toki hän tienasi 92 500 dollarin allekirjoitusbonuksen, mutta joka tapauksessa Vehviläinen on Korpisalon haastajista se "helpompi" nakata farmiin. Näyttöpaikan hän silti kauden mittaan saanee, ainakin jos Columbus tosiaan lähtee tällä maalivahtikolmikolla liikkeelle.

Riskinsä siinä on, mutta eivätpä ainakaan maalivahdit rasita kovin kummoisesti palkkakattoa.

Larmi tarvitsee sirkustemppuja

23-vuotias Emil Larmi puolestaan ennätti sopia ensi kaudesta jo Tapparan kanssa, mutta lopulta putosi tarjous Pittsburgh Penguinsilta. Se on kahden vuoden kaksisuuntainen paperi kuten Vehviläiselläkin. Myös allekirjoitusbonus on sama 92 500. Mikäli Larmi pelaisi koko ensi kauden NHL:ssa, lyötäisiin siihen päälle vielä 700 000:n kausipalkka ja mahdollisesti hieman yli 130 000 dollarin menestysbonukset. Farmissa myös Larmin palkka putoaa 70 000 dollariin.

Larmin NHL-haaveen tiellä seisoo kuitenkin ykkösvahti Matt Murrayn ohella Casey DeSmith. 27-vuotias DeSmith allekirjoitti tammikuussa kolmen vuoden jatkosopimuksen, joka takaa yhteensä 3,75 miljoonan tienestit. Toistaiseksi DeSmith on torjunut urallaan 50 NHL-ottelua, ja Larmin pitää tehdä melkoisia taikatemppuja ohittaakseen hänet pingviinien veskarihierarkiassa.

Toisaalta Murrayn tilanne on mielenkiintoinen. Hän allekirjoitti nykyisen sopimuksensa lokakuussa 2016. Se on kausiarvoltaan 3,75 miljoonaa dollaria ja umpeutuu ensi keväänä. Sen jälkeen 25-vuotiaasta Murraysta tulee rajoitettu vapaa agentti. Lienee selvää, että kaksi Stanley cupia Pensille torjuneesta maalivahdista halutaan pitää kiinni.
Viime kaudella NHL:ssa pelasi kahdeksan suomalaismaalivahtia, joista Antti Niemi siirtyi aiemmin kesällä Jokereiden KHL-ryhmään. Voi olla, että Vehviläinen ja Larmi eivät vielä ensi kaudella kasvata tätä lukemaa.

Kummankin tulevaisuus voi silti olla NHL:ssa vielä vuosien ajan.

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.