Pukkiparty jatkuu taas lauantai-iltana - "Pitää ruveta saalistamaan pisteitä"

Hurjat viisi maalia ensimmäisen neljän kierroksen aikana iskenyt Teemu Pukki valittiin perjantaina Valioliigan kuukauden pelaajaksi. Samalla Pukki teki norwichilaista jalkapallohistoriaa, sillä hän on ensimmäinen kyseisen kunnian saanut Norwich Cityn pelaaja. Suomalaisista kuukauden pelaajaksi on valittu aiemmin Sami Hyypiä marraskuussa 1999 ja Mikael Forssell maaliskuussa 2004.

- Tämä on suuri kunnia. Kausi on alkanut erinomaisesti ja olen siitä tyytyväinen, mutta nyt meidän pitää ruveta saalistamaan pisteitä, Pukki sanoi Norwichin verkkosivuilla.

Näin maalirikas startti on ollut kotkalaiselle yllätys.

- Tiesin, että pystyn tekemään maaleja tällä tasolla, mutta en olisi ikinä uskonut viiteen maaliin neljässä ottelussa. Se on paljon enemmän kuin osasin kuvitella, kaksi kolmasosaa joukkueensa maaleista viimeistellyt Pukki jatkoi.

Kelpo joukkuepelaajan tavoin hän jakoi kiitosta pelikavereilleen.

- En olisi voittanut tätä palkintoa ilman heitä. Olen saanut paljon hyviä syöttöjä ja täytyy kiittää jokaista jätkää, Pukki totesi.

Pukin puheet siitä, että joukkueen pitää alkaa kerätä pisteitä pitävät kutinsa. "Kanarialinnut" ovat tällä haavaa Valioliigan sarjataulukossa viimeistä edellisenä, kun neljästä ottelusta on kasassa vain kolme pistettä. Ne tulivat 3-1 -voitolla Newcastlesta ottelussa, jossa Pukki iski hattutempun.

Lauantain kierroksen haaste on iso, kun vieraaksi saapuu hallitseva mestari Manchester City.

- Se on yksi maailman parhaista joukkueista ja haaste on meille iso, mutta olemme valmiina. Kotiotteluun saamme varmasti hyvän tuen faneiltamme ja pystymme tekemään jotain erityistä, Pukki uskoi.

Kauden alun haasteellisuuden hän myöntää, mutta näkee myös paljon positiivista.

- Olemme pelanneet hyvää futista hankalia vastustajia vastaan. Voimme olla ylpeitä siitä, kuinka olemme pelanneet, hän arvioi.

Viikonlopun ottelut Valioliigassa

Lauantai 14.9.
14.30 Liverpool - Newcastle
17.00 Tottenham - Crystal Palace
17.00 Wolverhampton - Chelsea
17.00 Manchester United - Leicester
17.00 Sheffield United - Southampton
17.00 Brighton - Burnley
19.30 Norwich - Manchester City

Sunnuntai 15.9.
16.00 Bournemouth - Everton
18.30 Watford - Arsenal
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.