Pikkaraisen hallussa on mestariehdokas - HIFK:lla vain yksi iso haaste

Pikkaraisen hallussa on mestariehdokas - HIFK:lla vain yksi iso haaste

Urheilu.com perkaa ennen kauden alkua jokaisen liigaseuran lähtökohdat kauteen 2019-20. Kahdentenatoista on vuorossa viime kaudella neljänneksi sijoittunut Helsingin IFK.

Lähtökohdat

Ei ole kovin tavallista, että kesken kauden päävalmentajaa vaihtanut joukkue pelaa keväällä välierissä. Sellaisen tempun HIFK kuitenkin teki, kun Ari-Pekka Selin vaihtui tammikuussa kakkoskoutsin paikalta nousseeseen Jarno Pikkaraiseen. Toki aiemmin oli jo tiedossa, että Pikkaraisesta tulee päävalmentaja viimeistään kauden päätyttyä.

HIFK operoi jälleen liigan isoimmalla pelaajabudjetilla ja silloin välieräpaikka on aina vähimmäisvaatimus. Mestaruuksia Stadin kingit kauhovat silti harvakseltaan. Edellinen on keväältä 2011 ja finaaleissakin punanutut ovat pelanneet sen jälkeen ainoastaan kerran.

HIFK kärsi viime kauden jälkeen eturivin pelaajamenetyksiä, kun esimerkiksi Teemu Eronen, Erik Thorell, Sakari Salminen, Juhani Tyrväinen sekä Joonas Rask vaihtoivat maisemaa ja Tommi Santala päättänee pitkän uransa. Urheilujohtaja Tobias Salmelainen ei kuitenkaan ollut moksiskaan, vaan puki ostohousut jalkaan jo hyvissä ajoin.

Mikko Kousa, Rony Ahonen, Otto Paajanen, Teemu Turunen, Jere Sallinen ja Jesse Saarinen ovat kaikki laatuhankintoja ja sellaiseksi voi osoittautua myös Sebastian Dyk, joka sijoittui viime kaudella Södertäljen riveissä allsvenskanin pistepörssin kakkoseksi saldolla 28+28=56. Ja jos homma ei natsaa, laarin pohjalta löytyy aina riittävästi kolikoita uusiin pestauksiin.

Tarkkaile tätä

Kuten todettua, materiaali on veskaritandemista Atte Engren - Frans Tuohimaa lähtien läpeensä laadukas. Kilpailu pelipaikoista käy kiivaana, mutta voiko se äityä jopa liian kiivaaksi? HIFK peluutti liigakautta edeltäneissä harjoitus- ja CHL-otteluissa kaikkiaan 11 puolustajaa ja peräti 19 hyökkääjää. 

Pikkaisella esikuntineen riittää haastetta siinä, kuinka pitää koko porukka tyytyväisenä ja pelituntumassa kiinni. Se on toki valmentajalle positiivinen ongelma, mutta ongelma se voi silti olla. Muuten heikkoidet Nordenskiöldinkadulla ovat silminnähden vähissä.

Arvio

HIFK:lla on kokoa ja näkö, on taitoa ja voimaa, nopeuttakin. On makuasia, onko liigan laadukkain materiaali HIFK:lla vai Oulun Kärpillä. Pikkaraisen hallussa on joukkue, jolla pelataan vähintään finaalipaikasta, miksei mestaruudestakin.
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

10 syyskuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.