Nuoret leijonat tähyävät A-lohkon kakkossijalle - päätöspelissäkin on panoksensa

Nuoret leijonat päättää alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkonsa uudenvuodenaaton ottelulla Sveitsiä vastaan. Kamppailun panos on A-lohkon sarjataulukon kannalta selkeä, voittaja nappaa lohkon kakkossijan.

B-lohkossa Kanada on kiinni lohkovoitossa, mikäli se raapaisee samaan aikaan Suomi-Sveitsi -kampppailun kanssa pelattavasta ottelustaan Tshekkiä vastaan kolme pistettä. Tässä tapauksessa Yhdysvallat putoaisi lohkon kakkoseksi ja kohtaisi siis torstain puolivälierässä A-lohkon kolmosen. Tällöin Suomen lohkon kakkosen puolivälierävastustaja olisi Venäjä.

Oli miten oli, kuolemanottelun vastus on kivenkovaa luokkaa. Trinecin lohkon ainoat varteenotettavat joukkueet tälle tasolle ovat olleet Ruotsi ja Suomi ja se on näkynyt karmaisevalla tavalla. Lohkovoittaja Ruotsin maaliero on neljän ottelun jälkeen 21-7 ja Suomen ennen viimeistä ottelua 17-5.

Ei olisi sinänsä mikään jättiyllätys, vaikka kaikki Ostravan lohkon puolivälieräjoukkueet etenisivät välieriin.

Kiekollisen vastuu

Sveitsi-ottelussa on silti panoksensa. Lohkokakkosen ei tarvitse vaihtaa hallia, joten ainakin huolto pääsee helpommalla. Vaikka Ostravasta Trineciin on vain 50 kilometriä, ei hallinvaihto MM-karkeloissa yhden ottelun takia ole koskaan ollut yhdellekään joukkueelle etu.

Lisäksi Venäjä, vaikka murskasikin aiemmin Kanadan 6-0, lienee kuitenkin inasen "helpompi" vastustaja kuin toinen todennäköinen vaihtoehto Yhdysvallat. Tai näin ainakin voi kuvitella ja Venäjää vastaanhan Suomi on aina "osannut" pelata.

Raimo Helmisen suojatit lähestyvät siis Sveitsin kohtaamista asiaan kuuluvalla vakavuudella.
- Sveitsi-ottelussa on muistettava kiekollisen vastuu. Kenttäpeli on pidettävä tiiviinä", Helminen ohjeisti.

Rasmus Kuparin loukkaantumisen myötä Suomi on joutunut pelaamaan kolmella keskushyökkääjällä, neljällä laituriparilla ja neljällä puolustajaparilla. Kenttäpelaajien osalta koostumuksiin ei tule muutoksia sitten sunnuntaina Kazakstan-kamppailun.

Aloittava maalivahti vaihtuu, kun Justus Annunen palaa tolppien väliin ja korvaa sunnuntaina torjuneen Kari Piiroisen.

Nuorten leijonien kentälliset

Maalilla:
30 Justus Annunen

Varalla:
31 Jasper Patrikainen

1:
20 Matias Maccelli – 25 Antti Saarela – 15 Lenni Killinen
29 Kim Nousiainen – 33 Lassi Thomson

2:
21 Patrik Puistola – 27 Kristian Tanus – 18 Joonas Oden
4 Ville Heinola – 2 Santeri Hatakka

3:
12 Eemil Erholtz – 23 Ville Petman
9 Toni Utunen – 5 Mikko Kokkonen

4:
35 Aku Räty – 34 Aatu Räty – 24 Sampo Ranta
3 Anttoni Honka – 6 Peetro Seppälä
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

31 joulukuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.