Norwich kyntää Valioliigan jumbona, mutta päävalmentaja kehuu - "Fantastisen sitoutunut joukkue"
Norwichin 0-1 -tappio Aston Villalle tapaninpäivänä tiesi sitä, että Teemu Pukki ja kumppanit vajosivat Valioliigan hännänhuipuksi kauden pahimman otteluruuhkan alkajaisiksi. Juuri nyt Englannin nurmilla urakoidaan oikein tosissaan, kun esimerkiksi Norwich pelaa kahdeksaan päivään neljä ottelua.
Lauantai-illan ratoksi Carrow Roadille saapuu Jose Mourinhon luotsaama Tottenham, joka kaatoi tapaninpäivän kierroksella Brightonin lukemin 2-1. Vierasjoukkue on ennakkosuosikki, mutta Kanarialinnut kaipaisivat kipeästi pisteitä.
- En oikein osaa selittää, kuinka saatoimme hävitä ottelun. Heillä oli vain kaksi laukausta maalia kohden, meillä puolestaan huomattavasti enemmän. Tämä on todella turhauttavaa, laitapakki Sam Byram manasi Norwichin verkkosivuilla.
Päävalmentaja Daniel Farke oli samoilla linjoilla.
- Meidän täytyy olla itsekriittisiä, mutta en oikein voi pyytää jätkiltä enempää. Pallonhallinta oli meillä, voitimme laukaukset, voitimme kaksinkamppailut. Olimme uskomattoman epäonnekkaita, Farke sanoi.
Valioliiga saavutti torstaina puolivälin krouvin, kun pelattuna on 19 kierrosta. Norwichilla on vain 12 pistettä ja omiin on kolissut enemmän kuin kenelläkään muulla, peräti 38 kertaa. Tehtyjä maaleja on 19, joka sekin on toiseksi vähiten. Vain pisteen edellä olevalla Watfordilla on sujunut verkonheiluttelu heikommin, se on osunut ainoastaan 12 kertaa.
- Ehkä meillä ei ole riittävästi yksilötaitoa muuttamaan otteluiden hallinta tuloksiksi, Farke arveli.
Kehnosta tuloksenteosta huolimatta Farke jakoi tunnustusta suojateilleen.
- Niin kauan kuin pelaajat jättävät sydämensä kentälle, ei heitä voi rangaista heikoista tuloksista. Olen todella ylpeä tuosta ryhmästä, se on fantastisen sitoutunut joukkue, Farke kehui.
Valioliigakierros 28.-29.12.
28.12.
17:00 Watford - Aston Villa
17:00 Southampton - Crystal Palace
17:00 Newcastle - Everton
19:30 West Ham - Leicester
19:30 Norwich - Tottenham
21:45 Burnley - Manchester United
29.12.
16:00 Arsenal - Chelsea
18:30 Liverpool - Wolverhampton
20:00 Manchester City - Sheffield United