Nihkeä Itävallan kisa toistaiseksi vain kauneusvirhe - Mercedeksen ylivoima on yhä häkellyttävää
Viime viikonlopun Itävallan GP oli kauden ensimmäinen, jossa Mercedes ei juhlinut voittoa, kun Max Verstappen julistettiin voittajaksi pitkällisen tuomariprosessin jälkeen, kun hän oli tuupannut kiistanalaisessa ohituksessaan Ferrarin Charles Leclercin ulos radalta.
Kauden viidestä ensimmäisestä kilpailusta Mersut kaapivat viisi kaksoisvoittoa ja niiden jälkeen Lewis Hamilton voitti vielä kolme kisaa putkeen.
Hamilton ja Valtteri Bottas ovat keränneet yhdeksästä kilpailusta huimat 363 pistettä. Kun voittajalle kirjataan tilastoihin 25 pistettä, kakkoselle 18 ja nopeimmasta kierroksesta saa vielä lisäpisteen, on Mercedes-pilottien saldo peräti 91,7 prosenttia täydestä maksimipotista. Pisteitä ropisi toki Itävallastakin, kun Bottas ajoi kolmanneksi ja Hamilton viidenneksi.
Taistelussa tallien maailmanmestaruudesta lähin uhkaaja Ferrari on jäänyt jo 135 pisteen päähän. Kuljettajien kisassa kuudetta maailmanmestaruuttaan jahtaava Hamilton on Bottasta 31 pistettä edellä. Suomalaispilotin hajurako kolmantena vaanivaan Verstappeniin on puolestaan jo 40 pistettä.
Red Bullin kotiradalla ajettiin 660 metrin korkeudella merenpinnasta ja kärvisteltiin 35 asteen helteessä. Olosuhde sopi huomattavasti paremmin Red Bullin ja Ferrarin pirtaan kuin Mercedeksen. Ensin mainittujen aerodynamiikka ja jäähdytysjärjestelmä toimi haastavissa olosuhteissa paremmin.
Seuraava F1-osakilpailu ajetaan puolentoista viikon kuluttua Britanniassa, kun legendaarinen Silverstonen rata isännöi jälleen autourheilun kuninkuusluokkaa. Mersujen onneksi kisaviikonlopulle on luvattu kymmenkunta astetta Itävallan lämpötiloja viileämpää sekä mahdollisesti sadekuuroja.
Hamilton on viihtynyt kotiradallaan aina erinomaisesti. Hän on voittanut kisan viisi kertaa, joista neljä peräkkäin vuosina 2014-17. Vuosi sitten ykköseksi porhalsi Ferrarillaan Sebastian Vettel.
Britannian jälkeen ajetaan vielä viikon välein Saksan ja Unkarin osakilpailut ennen neljän viikon kesätaukoa, joka päättyy Belgian kisaan elo-syyskuun vaihteessa.