NHL levittää dollarihymynsä – "Täällä innostuu aina kaikesta"
NHL-arki on yhä edelleen pahimmillaan tai parhaimmillaan brutaalia ja raakaa. Sen kääntöpuoli on vuotuinen pr-tapahtuma, kiiltokuvasessio, jota myös all stars-otteluksi kutsutaan.
On taitokilpailuja, nimmarinjakotilaisuuksia ja välillä jopa pelataan jääkiekkoakin. Tai "pelataan". All stars-ottelussa on neppaillaan kolmella kolmea vastaan nyt viidennen kerran. Sillä on hyvin vähän tekemistä alkuperäisen lajin kanssa.
Ei all stars-ottelussa ole tietenkään koskaan pelattu hampaat irvessä, mutta takavuosien "normaalin" jääkiekko-ottelun pelaaminen viidellä viittä vastaan sentään muistutti etäisesti lajia itseään. Ja tarjosi silti näyttämön huippupelaajien silmiähivelevälle taituruudelle.
Nyt se neppailu on itse tarkoitus.
Kieltäytymisestä pelikieltoa
Mutta ei se mitään. NHL-väki kokoontui myöhään torstaina Suomen aikaa St. Louisiin ottelun mediapäivän merkeissä. Vaikka moni NHL-pelaaja huokaisee helpotuksesta, kun valinta ei osu kohdalle ja saa ylimääräisen vapaan viikonlopun tai joku saattaa jopa kieltäytyä kunniasta, niin paikalle olevat ovat luonnollisesti yhtä (dollari)hymyä.
– Täällä innostuu aina kaikesta, vaikka olisi mukana kuinka monetta kertaa, Dallas Starsin hyökkääjä Tyler Seguin hehkutti NHL:n verkkosivuilla.
– Tästä tulee loistava viikonloppu, hihkui puolestaan Winnipeg Jetsin Mark Scheifele.
Jokaisen neljän divisioonan joukkueessa on kaksi maalivahtia ja yhdeksän kenttäpelaajaa. Se tekee siis yhteensä 44 NHL-tähteä. Alun perin valituista 12 jättää eri syistä pelit väliin. Se on 27 prosenttia koko orkesterista.
Osa toki parantelee ihan oikeasti vammojaan, mutta esimerkiksi Tuukka Rask ilmoitti jo hyvissä ajoin, että aikoo viettää allstars-viikonlopun perheensä parissa. Rask tosin loukkaantui ilmoituksensa jälkeen.
Terveenä tapahtuman skippaaminen aiheuttaa yhden ottelun pelikiellon. Tämän kohtalon koki muuan Aleksander Ovetshkin, jonka yleisö äänesti Metropolitan-divisioonan kapteeniksi.
Maalitykki päätti kuitenkin jäädä huilaamaan.
Ensi vuonna Floridassa
Kun poisjääntejä tulee, seuraa niistä myös yllätysvalintoja. Sellainen oli esimerkiksi Carolina Hurricanesin Jacob Slavin, joka valittiin Dougie Hamiltonin tilalle.
– Joukkuekaverini sanoivat haluavansa minun edustavan meitä täällä. Olin yllättynyt, sillä monet pelaajistamme ansaitsisivat olla täällä, kuten (Sebastian) Aho, (Teuvo) Teräväinen ja (Andrei) Svetshnikov, lausui Slavin.
Kun Teräväinen ja Aho eivät ole mukana, ei St. Louisissa nähdä muitakaan suomalaisia. Raskin ohella kutsun sai Columbus Blue Jacketsin suomalaisvahti Joonas Korpisalo, mutta hänkin on loukkaantunut.
Ensi vuonna allstars-viikonloppu karkeloidaan 29.–30. tammikuuta BB&T Centerissä Floridan Sunrisessa.
Allstars-ottelun kokoonpanot
Atlantic-divisioona
David Pastrnak, Boston Bruins (h)
Jack Eichel, Buffalo Sabres (h)
Tyler Bertuzzi, Detroit Red Wings (h)
Brady Tkachuk, Ottawa Senators (h)
Jonathan Huberdeau, Florida Panthers (h)
Mitchell Marner, Toronto Maple Leafs (h)
Anthony Duclair, Ottawa Senators (h)
Victor Hedman, Tampa Bay Lightning (p)
Shea Weber, Montreal Canadiens (p)
Frederik Andersen, Toronto Maple Leafs (mv)
Andrei Vasilevskiy, Tampa Bay Lightning (mv)
Metropolitan-divisioona
Mathew Barzal, New York Islanders (h)
Nico Hischier, New Jersey Devils (h)
Travis Konecny, Philadelphia Flyers (h)
T.J. Oshie, Washington Capitals (h)
Chris Kreider, New York Rangers (h)
Kris Letang, Pittsburgh Penguins (p)
Seth Jones, Columbus Blue Jackets (p)
John Carlson, Washington Capitals (p)
Jaccob Slavin, Carolina Hurricanes (p)
Tristan Jarry, Pittsburgh Penguins (mv)
Braden Holtby, Washington Capitals (mv)
Central-divisioona
Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche (h)
Patrick Kane, Chicago Blackhawks (h)
Ryan O'Reilly, St. Louis Blues (h)
David Perron, St.Louis Blues (h)
Tyler Seguin, Dallas Stars (h)
Mark Scheifele, Winnipeg Jets (h)
Eric Staal, Minnesota Wild (h)
Alex Pietrangelo, St.Louis Blues (p)
Roman Josi, Nashville Predators (p)
Jordan Binnington, St.Louis Blues (mv)
Connor Hellebuyck, Winnipeg Jets (mv)
Pacific-divisioona
Leon Draisaitl, Edmonton Oilers (h)
Tomas Hertl, San Jose Sharks (h)
Connor McDavid, Edmonton Oilers (h)
Anze Kopitar, Los Angeles Kings (h)
Max Pacioretty, Vegas Golden Knights (h)
Elias Pettersson, Vancouver Canucks (h)
Matthew Tkachuk, Calgary Flames (h)
Mark Giordano, Calgary Flames (p)
Quinn Hughes, Vancouver Canucks (p)
Jacob Markstrom, Vancouver Canucks (mv)
David Rittich, Calgary Flames (mv)