Naisten nouseva futismahti Hollanti haastaa Yhdysvallat MM-finaalissa

Naisten nouseva futismahti Hollanti haastaa Yhdysvallat MM-finaalissa - "Mitä tahansa voi tapahtua"

Katsojaennätyksiä ympäri maailman murskanneen jalkapallon naisten MM-turnauksen finaalin avausvihellys kajahtaa Lyonissa sunnuntaina kello 18, kun hallitseva Euroopan mestari Hollanti haastaa hallitsevan maailmanmestarin Yhdysvallat. Yhdysvallat on voittanut seitsemästä jaossa olleesta mestaruudesta kolme ja ollut kerran hopealla, Hollannille puolestaan välieräpaikkakin oli ensimmäinen laatuaan MM-tasolla.

Yhdysvallat myrskysi alkulohkostaan jatkoon maalierolla 18-0 ja on venyttänyt tappiottomien MM-otteluidensa sarja jo 16:een. Jenkkien edellinen tappio MM-ottelussa on peräisin kahdeksan vuoden takaa, kun se hävisi finaalin Japanille rangaistuspotkukilpailun jälkeen 3-1.

Pudotuspelivaiheessa jenkit ovat kuitenkin joutuneet lujemmalle. Espanja, Ranska ja Englanti taipuivat kukin tiukkojen taisteluiden jälkeen lukemin 2-1. Kuuden ottelun maaliero 24-3 kertoo kuitenkin kovaa kieltään naisfutiksen valtiaan tasosta.

- Olemme täällä vain yhtä asiaa varten ja se on mestaruuden voittaminen. Kaikki tekemisemme ja puheemme on koko ajan keskittynyt ainoastaan siihen, Yhdysvaltain päävalmentaja Jill Ellis sanoi Fifan verkkosivuilla.

Joukkueen ympärillä on riittänyt myös kohua. Presidentti Donald Trumpin hallintoa vastustava kapteeni Megan Rapinoe ei ole suostunut pitämään kättään sydämensä päällä kansallislaulun aikana eikä ole myöskään laulanut sitä. Tämä ja Rapinoen kommentit saivat taannoin Trumpin pillastumaan Twitterissä.

Myös maalien estoton tuulettaminen 13-0 -lukemiin päättyneessä avausottelussa nostatti kritiikkiä, kun pitkästi toiselle kymmenelle kiivenneitä osumia juhlittiin kuin ensimmäistä konsanaan. Lisäksi Alex Morgan tuuletti 2-1 -voittomaaliaan välierässä perienglantilaista teenjuontia imitoiden.

- Kun kyse on maailman parhaasta joukkueesta, sen ympärillä on aina kaikenlaista ylimääräistä kuhinaa. Pelaajieni olen kuitenkin kuullut puhuvan vain pelistä. Se kertoo siitä, että he ovat ammattilaisia, Ellis kuittasi. 

MM-finaali on kahden naisvalmentajan mittelö, kun Ellisin Yhdysvallat passitti pronssiotteluun Phil Neville Englannin ja Sarina Wiegmanin Hollanti teki saman tempun Peter Gerhardssonin Ruotsille.

- Isossa kuvassa on tärkeää, että naisilla on mahdollisuus kehittyä koko ajan jalkapallossa niin pelaajina kuin valmentajinakin, Wiegman kommentoi Fifan verkkosivuilla.

Miesten puolella Hollanti on ollut jalkapallomahti iät ja ajat, nyt sama on tapahtunut naisissakin.

- Potentiaali on ollut olemassa jo pitkään. Kun naisten Eredivisie käynnistyi 2007, pelaajillamme on ollut paremmat mahdollisuudet harjoitteluun ja merkittävää kehitystä on tapahtunut. Arvokisoissa pelaaminen kehittää tietysti myös ja monet pelaajamme ovat päässet Euroopan isoihin seuroihin, Wiegman selvitti.

Kävipä finaalissa miten tahansa, Hollanti on näiden kisojen suuri voittaja. Se eteni alkulohkostaan jatkoon puhtaalla pelillä ja 6-2 maalierolla. Pudotuspelivaiheessa ovat kaatuneet Japani 2-1, Italia 2-0 ja Ruotsi jatkoajan jälkeen 1-0. Helposti ei siis Hollanninkaan verkkoon maalia tehdä, kun kokonaislukema on 11-3.

- Olemme katsoneet Yhdysvaltain otteluita, mukaan lukien välierä Englantia vastaan. Se on erittäin kova joukkue, totta kai. Se on Yhdysvallat, välierän voittomaalin laukonut Jackie Groenen tuumasi.

Yhdysvalloilla on yhden päivän lepoetu vielä torstai-iltana jatkoajalla urakoineeseen Hollantiin nähden. Joukkue on silti toiveikas.

- Toivottavasti pystymme pelaamaan omaa peliämme. Mitä tahansa voi tapahtua, Groenen hihkui.

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

7 heinäkuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.