Koronapoimintoja: Pitkä odotus jatkuu Zandvoortissa - Euroopan F1-kalenteri jo valmis?


Hollannin GP liittyi torstaina niiden osakilpailujen seuraan, joiden status F1-kalenterissa on virallisesti "peruttu". Kauden avaus Australiassa peruttiin aivan viime metreillä ja myöhemmin saman kohtalon kokivat Monacon ja Ranskan osakilpailut.

 

Legendaarisella Zandvoortin radalla piti ajaa 35 vuoden tauon jälkeen toukokuun alussa. Kisa siirrettiin ensin toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan, mutta koronarajoitukset saivat järjestäjät nostamaan kädet pystyyn.
Toki Zandvoortissa on tarkoitus ajaa ensi vuonna.

 

- Selvitimme mahdollisuutta ajaa kisa tänä vuonna ilman yleisöä, mutta haluamme juhlistaa paluuta yhdessä fanien kanssa. Toivomme kaikilta kärsivällisyyttä. Minunkin piti odottaa 35 vuotta, joten jaksan kyllä yhden vuoden lisää, Hollannin GP:n urheilujohtaja Jan Lammers sanoi.

 

Pienempien formulaluokkien kisoja viime vuosina isännöineen Zanvoortin paluuta odotettiin vesi kielellä. Lammers äityi keuhumaan uudistettua rataa suorastaan ylimaallisesti viime vuoden lopulla. 

Bethard image

Bethard

 
"Zlatanin kasino"
Todella hyvä kohdevalikoima
24/7 live chat

Bonus

50$

- Näillä muutoksilla Zandvoortista vaativin ja kaunein rata Euroopassa, kenties koko maailmassa. Zandvoortilaisena ja moottoriurheilufanina olen tästä hyvin ylpeä, Lammers hehkutti joulukuussa.

 

Kahdeksan kisan kesä

 

Samalla kun Hollanti poistui tämän vuoden F1-kalenterista, on sitä rukkailtu koko ajan uuteen uskoon muutenkin. Autosportin mukaan aikataulu Euroopassa ajettavien kilpailujen osalta julkaistaan maanantaina.

 

Se koostuisi alustavasti kahdeksasta kisasta. F1-sääntöjen mukaan maailmanmestaruus voidaan jakaa, jos ajettuna on minimissään kahdeksan osakilpailua. Näin kausi olisi "lainvoimainen", vaikka muualla maailmassa ei tällä kaudella päästäisi ajamaan.

 

Itävallassa ja Britanniassa ajettaisiin kaksi kisaa, Unkarissa, Espanjassa, Belgiassa ja Italiassa yksi kussakin. Aiemmin heinäkuun loppuun kaavaillut Silverstonen GP:t siirtyisivät nyt elokuun kahdelle ensimmäiselle viikonlopulle.

 

- Olemme keskustelleet heinäkuun puolivälin tai lopun kisoista, mutta pystymme joustamaan myös elokuun puolelle, Britannian GP:n pomo Stuart Pringle sanoi Autosportille.

 

Alustava Euroopan F-kalenteri

 

5. ja 12. heinäkuuta Itävalta
19. heinäkuuta Unkari
2. ja 9. elokuuta Britannia
16. elokuuta Espanja
30. elokuuta Belgia
6. syyskuuta Italia

 

Kalenterissa yhä haasteita

 

Itävallan ensimmäinen osakilpailu sekä Belgian ja Italian GP:t ovat kalenterissa alkuperäisillä paikoillaan. Suunnitellun Euroopan kesäsavotan jälkeen ohjelmassa olisivat Singaporen ja Venäjän kisat syyskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna.

 

Lokakuulta kalenterista löytyvät Japani ja Yhdysvallat, marraskuulta Meksiko, Brasilia ja Abu Dhabi.
Toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan siirrettyjä osakilpailuja ovat tällä haavaa Bahrain, Vietnam, Kiina, Azerbaidzhan ja Kanada. Kauden venyttämistä jopa joulukuun puoliväliin on väläytelty, mutta kiire tulee siitä huolimatta.

 

Nykytiedon valossa lienee selvää, ettei heinäkuun alusta syyskuun alkuun pysty tiristämään enempää kisoja. Mikäli kaikki mukana sinnittelevät osakilpailut pyritään ajamaan, pitäisi syyskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin ajaa kymmenen GP:ta neljällä eri mantereella.

Betway image

Betway

 
Muhkeat bonukset
Massiivinen kohdevalikoima
Mehukkaat kertoimet

Bonus

100$

Kuka luopuu vapaaehtoisesti? Keneltä kisa nyppäistään pois väkisin? Millaisia koronarajoituksia syksyllä on ympäri maailman?

 

Vaikka kesän kalenteri formulasirkuksessa näyttää järkevästi ja realistisesti rakennetulta, on koko paketin kasaamisessa vielä valtavasti kysymysmerkkejä.

 

Rallin kuhina vaakalaudalla

 

Jos formuloiden osalta näkyykin pieniä valonpilkahduksia tunnelin päässä, ei MM-rallista voi toistaiseksi sanoa samaa. Autonvalmistajien silmissä laji on ollut enemmän tai vähemmän lapsipuolen asemassa jo iät ja ajat, eikä koronapandemia ainakaan kohenna tilannetta.

 

Rallin MM-sarjassa ehdittiin ajaa Monte Carlon, Ruotsin ja Meksikon osakilpailut ennen kuin koronarajoitukset pysäyttivät urheilumaailman. Tällä hetkellä seuraava perumaton tai siirtämätön osakilpailu kalenterissa on Jyväskylän MM-ralli 6.-9. elokuuta. Sen ajaminen näyttää kuitenkin päivä päivältä epätodennäköisemmältä.

 

- Minulla on sellainen tunne, että tässä kestää kaksi tai kolme vuotta ennen kuin olemme takaisin samassa tilanteessa kuin ennen pandemiaa, Fordia ajattavan M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson murehti Rallit.fi:lle.

Speedy Bet image

Speedy Bet

 
Kotiutukset minuuteissa
Ei rekisteröintiä
Todella hyvä sportsbook

Bonus

0$

Peruttuja kisoja tämän kauden MM-sarjassa ovat Portugalin ralli ja Safari-ralli. Argentiinan ja Sardinian rykäisyjen status on tällä haavaa "siirretty". Jyväskylän MM-rallin siirtämistä syys-lokakuulle on väläytelty, mutta rallin järjestäjä AKK Sports on käytännössä torpannut ajatuksen.

 

"Jyskälän" jälkeen kalenterista löytyy Uuden-Seelannin ralli 3.-6. syyskuuta. Sen jälkeen jäljellä olisivat vielä Turkki (24.-27.9), Saksa (15.-18.10.), Britannia (29.10.-1.11.) ja Japani (19.-22.11.).
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.