Koronapoimintoja: Paljon porua ryhmäharjoittelusta - hevoset ravaavat pelinälkäisille Ruotsissa


Yle Urheilun kautta kiiri eilen koronaviruksen runtelemaan urheilumaailmaan uutinen, jonka mukaan jalkapalloilijat ovat harjoitelleet lajiaan yli kymmenen henkilön porukalla. Tämä on vastoin hallituksen määräämää yli kymmenen hengen kokoontumiskieltoa.

 

Töölössä kentällä on nähty HJK:n, HIFK:n ja Gnistanin pelaajia. Seurat ovat ohjeistaneet pelaajiaan harjoittelemaan itsenäisesti koronapandemian vuoksi ja ovat esittäneet paheksuntansa asiaintilasta.

 

– Tämä ei missään nimessä ole meidän linjan mukaista. Nyt pitää treenata yksin, HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret sanoi Ylelle.

ComeOn image

ComeOn

 
Hyvä tervetulotarjous
Laaja kohdevalikoima
Jatkuvasti bonuksia

Bonus

0$

HJK puolestaan twiittasi yhden heidän pelaajansa osallistuneen ryhmäharjoituksiin ja tukisti toistaiseksi nimeämätöntä pelaajaansa.

 

Myös HIFK täsmensi vielä Twitterissä, ettei ryhmäharjoitteluun pidä näinä aikoina kenenkään ryhtymän.

 

Kaiken kaikkiana helsinkiläispalloilijoiden harjoittelu sai sosiaalisessa mediassa aikaan ärhäköitä reaktioita. Esimerkiksi entinen KuPS-hyökkääjä Ilja Venäläinen kehotti pelaajia häpeämään.

 

Jääkiekkosivusto Jatkoajan päätoimittaja Antti Pärnänen puolestaan vaati pallonpotkijoiden nimiä julkisuuteen.

 

Se saattaisi tosin näinä ankarina aikoina olla jopa vaarallista, etenkin jos/kun ryhmässä harjoitelleiden pelaajien joukossa on ulkomaalaistaustaisia.

 

Pelaajayhdistys jyrähti

 

Samaan aikaan kun suomalaiset jalkapalloseurat odottavat kenties joskus hamassa tulevaisuudessa alkavaa kautta ja kehottavat pelaajiaan harjoittelemaan yksin, on Urheilu.comin saamien tietojen mukaan jääkiekon puolella kellossa toisenlainen ääni.

 

Ainakin osa seuroista on suunnitellut ohjattuja pienryhmäharjoituksia jo ensi viikolla. Harjoitukset toteutettaisiin noin kahdeksan pelaajan ryhmissä, joten kymmenen hengen ylärajaa kokoontumisissa ei näin ollen rikottaisi.

 

Saman tiedon jäljillä olleen MTV Urheilun uutisen perusteella pienryhmäharjoituksetkin lienevät kuitenkin lopulta pannassa, eikä kokoontumiskiellon ylärajalla liikkumista katsota hyvällä. Jääkiekon pelaajayhdistys suosittaa jäsenilleen yksilöharjoittelua ja osa seuroista on jo tehnyt päätöksen, ettei minkäänlaista ryhmäharjoittelua olla toistaiseksi järjestämässä.

LeoVegas image

LeoVegas

 
Loistava mobiilisovellus
Jatkuvia bonuksia
Laaadukas kohde tarjonta

Bonus

100$

– Oikeudellisesti tilanne on se, että Suomi on asetettu 13.5.2020 asti poikkeustilaan, joka kieltää muun ohella kokoontumisten järjestämisen yli 10 hengelle. Valtiovalta on määrännyt ravintolat suljetuksi ja suositellut välttämään lähikontaktia (1,5 m turvavälit). Näin ollen on täysin selvää, että pienryhmäharjoittelun suorittaminen on vallitsevassa tilanteessa riskialtista. Siten sellaiseen osallistuminen pitäisi olla täysin pelaajan harkinnasta riippuvainen, pelaajayhdistys lausui myös liigaseuroille toimitetussa jäsenkirjeessään.

 

Jos jokin seura aikoo velvoittaa pelaajansa pienryhmäharjoitteluun, aikoo pelaajayhdistys puuttua asiaan.

 

– Mikäli seura ei suostu siihen, että pelaaja harjoittelisi itsenäisesti ja/tai etäyhteyden välityksellä ja vaatii, että pelaaja osallistuu pienryhmäharjoitteluun, pyydämme pelaajaa ilmottamaan seuralle, että sen on otettava yhteyttä pelaajayhdistykseen, SJRY:n toiminnanjohtajan Jarmo Saarelan sekä puheenjohtajan Sean Bergenheimin allekirjoittamassa kirjeessä todetaan.

 

Jääkiekon SM-liigakausi 2019-20 keskeytettiin lopullisesti 13. maaliskuuta. Merkittävä osa seuroista on jo nyt ajautumassa kassakriisiin ja ne pyrkivät neuvottelemaan leikkauksia pelaajien palkkoihin. Vielä ei ole tiedossa, pystytäänkö seuraava liigakausi aloittamaan ajallaan syyskuussa.

 

Ravi se on mun rattoni - mutta vain Ruotsissa

 

Jos vedonlyöntihammasta kolottaa näinä ankarina aikoina, kun pelattavaa ei juuri ole, ei ole välttämättä ollenkaan pöllömpi vaihtoehto perehtyä raviurheilun ihmeelliseen maailmaan. Kopukat kun eivät ole koronasta moksiskaan, vaikka Suomessa Hippos löikin ravit tauolle jo kolme viikkoa sitten.

 

Suomessa ei ravata ainuttakaan kisaa ainakaan ennen toukokuun puoltaväliä, mutta Ruotsissa ravit ovat pyörineet koko ajan normaalisti, tosin ilman yleisöä. Samalla länsinaapuriin on siirtynyt melkoinen lauma huippuravureita valmentajineen, hoitajineen ja ohjastajineen. Ruotsi on ainoa Euroopan maa, jossa ravikilpailuja tällä hetkellä järjestetään.

Nopeampi image

Nopeampi

 
Pelaa rekisteröitymättä
Kotiutukset vartissa
Laaja vedonlyöntitarjonta

Bonus

0$

Sanomalehti Maaseudun tulevaisuus vastaa ravikansan kisanälkään pääsiäisviikonloppuna, kun se näyttää Ruotsin 75-raveja television kanavapaikalla 26. Lauantain lähetys alkaa kello 15 ja sunnuntain 16.15.

 

Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.