Koronapoimintoja: Olympialaiset siirtyvät ensi vuoteen, mutta Valko-Venäjällä pelataan game seven

Paine heinä-elokuussa pidettäväksi suunniteltujen Tokion olympialaisten siirtämisestä kasvoi päivä päivältä ja tiistaina päätös lopulta tuli. Japanin pääministeri Shinzo Abe pyysi KOK:n puheenjohtajalta Thomas Bachilta kisojen lykkäämistä vuodella ja Bach suostui pyyntöön.

 

Esimerkiksi Kanada ja Australia ehtivät ilmoittaa, etteivät ne lähetä joukkueitaan kisoihin koronaviruspandemian vuoksi, mikäli ne pidetään alkuperäisen aikataulun mukaisesti 24.7.-9.8. Myös Yhdysvaltain olympiakomitea, joka aiemmin tuki KOK:n päätöstä olla toistaiseksi siirtämättä kisoja, pyörsi myös päätöksensä.
Yhdysvaltain olympiakomitea tiedusteli asiaa huippu-urheilijoiltaan ja 68 prosenttia lähes 1800 urheilijasta ilmoitti kannattavansa kisojen lykkäämistä.

 

- Tärkein johtopäätöksemme näistä urheilijoiden kannanotoista on se, että kisat pitäisi siirtää, vaikka viruksen uhka väistyisi loppukesään mennessä. Viranomaismääräykset ovat jo vaikeuttaneet urheilijoiden harjoittelua niin pahoin, eikä dopingtestausta eikä olympiakarsintoja kyetä järjestämään asianmukaisesti, USOC totesi.
Vielä perjantaina kellossa oli toinen ääni.

 

-  Voimme mielestäni olla samaa mieltä KOK:n kanssa ja todeta, että tarvitsemme edelleen lisää asiantuntijoiden neuvoja sekä enemmän tietoa kuin meillä tässä vaiheessa on käytettävissä. Ei meidän tarvitse tehdä vielä mitään päätöstä, Yhdysvaltain olympiakomitean ja paralympiakomitean puheenjohtaja Susanne Lyons sanoi tuolloin.

 

Yli 40 vuotta KOK:n jäsenenä istunut kanadalainen Dick Pound puolestaan totesi jo ennen Aben vetoomusta, että kisoja siirretään.

 

- KOK:n saaman informaation perusteella olympialaisten alkamista lykätään. Aikataulua ei ole vielä päätetty, mutta tietojeni mukaan kisat eivät ala 24. heinäkuuta, KOK:n pitkäaikaisin jäsen Pound kertoi USA Todaylle.

 

Olympialaisten siirtyminen tarkoittanee myös yleisurheilun vuoden 2021 MM-kisojen lykkääntymistä. Ne oli määrä kilpailla 6.-15. elokuuta ensi vuonna.

 

Risteilyalus Diamond Princess mukaan lukien Japanissa on todettu yli 1800 koronatartuntaa.

 

Myös moottorit ovat seis

 

Formula 1 -kauden piti alkaa kuun puolivälissä Melbournessa, mutta osakilpailu peruttiin. Myös kauden seitsemänneksi kaavailtu kisa, legendaarinen Monacon GP on peruttu. Bahrainin, Vietnamin, Kiinan, Hollannin, Espanjan ja Azerbaidzhanin osakilpailut on puolestaan siirretty toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan.

 

Tämän hetken tiedon mukaan ensimmäinen kalenteriin merkitty kilpailu, jota ei ole peruttu eikä siirretty, on 14. kesäkuuta ajettava Kanadan GP, mutta varmuutta senkään ajamisesta ei ole.

 

- Ymmärrämme, että lisää siirtoja voi olla luvassa, mutta odotamme, että kausi alkaa jossain vaiheessa kesää ja tulemme ajamaan 15-18 osakilpailua, F1-sarjaa hallinnoivan Formula One Group -yhtiön toimitusjohtaja Chase Carey sanoi.

 

Rallin MM-sarjassa puolestaan ehdittiin ajaa kolme osakilpailua ennen kuin maailma suljettiin pandemian vuoksi. Huhtikuulle kaavailtu Argentiinan ralli on siirretty, mutta toistaiseksi kalenteri on muuten voimassa alkuperäisen aikataulun mukaan. Portugalin ralli on määrä ajaa 21.-24. toukokuuta, mutta myös sen siirtäminen lienee todennäköistä.

 

Valko-Venäjällä pelataan aina vaan

 

Samaan aikaan Valko-Venäjällä veisataan viis mistään koronarajoituksista. Neman Grodno ja Shakhtar Soligorsk pelaavat tänä iltana ratkaisevan seitsemännen välieräottelunsa. Grodno voitti kuudennen ottelun vieraskaukalossa sunnuntaina lukemin 2-1 ja yleisöäkin oli mukavasti paikalla.

 

Finaalisarjaan selvitti tiensä jo aiemmin maan viisinkertainen mestari Yunost Minsk. Valko-Venäjän Extraliga on ainoa jääkiekon ammattilaissarja, joka vielä on käynnissä. KHL on lykännyt pudotuspeliensä jatkumista ainakin 10. huhtikuuta saakka, NHL puolestaan on toistaiseksi määrittelemättömän mittaisella tauolla. Muiden jääkiekkosarjojen osalta kausi on jo lyöty pakettiin.

 

KHL:ssa Jokerit ja Barys Nur-Sultan ilmoittivat vetäytyvänsä pudotuspeleistä. Liigan puheenjohtaja Aleksei Morozov on kuitenkin ilmoittanut, että niille pidetään tarvittaessa takaovea auki kauden jatkamisen suhteen.

 

Burundi, Mauritania... Mitä näitä nyt on?

 

Maailman jalkapalloliigat ovat myös suurelta osin tauonneet. Tältä viikolta ensimmäiset sarjaottelut löytyvät perjantailta, jolloin pelataan Burundin ja Valko-Venäjän liigoja. Lauantaina palloa potkitaan tämän hetken tiedon mukaan myös Mauritaniassa ja Turkmenistanissa.

 

Sunnuntaina jalkapallokattaukseen liittyvät mukaan myös Myanmar, Paraguay ja Kamerun.

 

Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.