KooKoo menetti "kaiken", mutta mitä se sai tilalle?

Urheilu.com perkaa ennen kauden alkua jokaisen liigaseuran lähtökohdat kauteen 2019-20. Kolmantena on vuorossa viime kaudella 13:nneksi sijoittunut Kouvolan KooKoo.

Lähtökohdat

KooKoo palasi liigajäille 25 vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2015-16. Sijoitukset paluun jälkeen ovat olleet 11:s, 13:s, 14:s ja 13:s. KooKoohon pätee sama tarina kuin Jukureihin, pudotuspelipaikka oli lähimpänä ensimmäisellä kaudella, kun se jäi viiden pisteen päähän. Viime kaudella eroa kertyi yhdeksän pistettä.

KooKoon harjoitusottelut olivat varsinkin alkuun melkoista konttaamista, mutta joukkue on silti resursseihinsa nähden mielenkiintoinen. Nuorten maajoukkueen mestarivalmentaja Jussi Ahokas tarttuu ensimmäisen kerran urallaan miesten joukkueen peräsimeen.

Hänen esikunnastaan löytyy valtakunnan parhaan maalivahtivalmentajan Kari Lehtosen ohella KeuPan toissa keväänä mestismestariksi luotsannut Mikko Heiskanen, joka ennätti toimia KooKoon päävalmentajana viime kaudella kahden kuukauden ajan, kun Tuomas Tuokkola sai tammikuussa potkut.

Pelaajistossa on paljon nuoria tai nuorehkoja, urallaan eteen päin pyrkiviä kiekkomiehiä, mutta vähän takuuvarmoja tuloksentekijöitä. Kaksi sellaista KooKoo menetti viime kauden jälkeen, kun liigan piste- ja maalipörssit voittanut Malte Strömwall (30+27=57) siirtyi KHL:aan HK Sotshin riveihin ja Miikka Pitkänen (16+32=48) palasi KalPaan.

Suonenisku oli kova, eikä sitä KooKoon resursseilla ole tietenkään pystytty yksi yhteen paikkaamaan. Kaiken kaikkiaan vaihtuvuus on ollut melko suurta, kun uusia tulijoita on tusinan verran ja lähtijöitäkin kymmenkunta.

Tarkkaile tätä

Kun vanhat tutut Aleksander Bonsaksen (NOR) sekä Erik Karlsson (SWE) jatkavat ja uusia tulijoita on kuusi, pelaa Kouvolassa tällä kaudella peräti kahdeksan ulkomaalaispelaajaa. Henrik Haukeland (NOR) saapui maalin suulle TPS:sta ja Matt Caito (USA) puolustukseen EBEL-liigan Grazista. Hyökkääjistä Samuel Bucek (SVK) siirtyi kotimaansa HK Nitrasta, Vilmos Gallo (HUN) Allsvenskanin Timråsta, Trevor Mingoia (USA) SHL:n Röglestä ja Kyle Platzer (CAN) ECHL:n Florida Everbladesista.

Caiton kiekolliseen osaamiseen on taatusti ladattu isot odotukset. 19+25=44 pistettä 52 ottelussa vuosi vuodeltaan tasoaan nostaneessa EBEL:issa kertoo siitä, että 26-vuotiaalla pitäisi olla potentiaalia tuloksen tekoon myös liigajäillä.

Mielenkiintoinen nimi on myös parikymppinen slovakki Bucek. Slovakian sarja ei välttämättä ole kummoinenkaan mittari, mutta nuorukainen paukutti silti 53 otteluun tehot 30+21=51 ja oli maalipörssin kakkonen kevään MM-kisoihin uransa päättäneen maajoukkueikonin Ladislav Nagyn jälkeen.

Arvio

Jos ja jos ja jos. Jos kaikki natsaa, KooKoo voi jopa puristaa historiansa ensimmäisen playoff-paikan. Niin paljon joko heikkoja tai jollain tavalla käymistilassa olevia seuroja liigassa tällä haavaa on. Mutta jos mikään ei natsaa, KooKoo voi olla vaikka sarjataulukon viimeinen. Totuus löytynee jostain edellä mainittujen välimaastosta.

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.