Kolumni: Urheilutoimittajain liiton pitäisi luopua muinaisjäänteestään ja Urheilugaala saisi hävetä

 

Urheilugaala pihtisynnytettiin joskus viime vuosikymmenen vaihteessa. Vuoden urheilijan aikojen alusta saakka valinnut Urheilutoimittajain liitto oli ensialkuun hieman epäluuloinen. Pelkäsivät ikiaikaisen instituutionsa menettämistä.

 

Yrityksiä napata valintaoikeus pois liitolta on ollut sittemminkin. Siihen on syynsä. Vaikkapa nyt se, että valinnat ovat olleet turhan usein mitä sattuu. Eräs kiusallisimpia tilanteita nähtiin neljä vuotta sitten, kun Tero Pitkämäki pokkasi Uno-patsaan keihään MM-pronssilla.

 

Pitkämäki marssi lauteille vaivaantuneena ja antoi ymmärtää, että pysti olisi hänen mielestään kuulunut jonnekin toisaalle. 

 

Vaikkapa nyt lumilautailun MM-kultaa ja hopeaa tuolloin voittaneelle Roope Tonterille.

 

Sehän on #Urheilugaala-päivä. Päivä, jolloin Suomessa on tapana listata syitä siihen, minkä takia joku EI ansaitse tunnustusta. Vinksahtanutta. (Ja juu, varmasti nuorempana [toimittajana] tullut syyllistyttyä samaan.)

— Ilkka Palomäki (@IlkkaPalomaki) January 16, 2020

 

***

 

Tässä tullaan ongelmaan numero yksi. Se on Vuoden urheilija -äänestys. Vuoden urheilijan valitsevat Urheilutoimittajain liiton jäsenet. Olin liiton jäsen vuodet 2000-18. En osallistunut äänestykseen kertaakaan. 
Erosin jäsenyydestä silloisen puheenjohtajan Kalle Virtapohjan urheilujournalismia halventavien lausuntojen vuoksi. Sittemmin puheenjohtaja vaihtui, mutta en ole kokenut tarvetta liittyä takaisin.

 

Syy äänestämättä jättämiseen oli periaatteellinen. Usein urheilijoita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen edes saman lajin sisällä. Onko paras hiihtäjä maailmanmestari, olympiavoittaja vai maailmancupin voittaja?
Miten hiihtäjää verrataan jääkiekkoilijaan tai jalkapalloilijaan? Entä autourheilijaan tai nyrkkeilijään? Tai tennispelaajaan? Tai nykyään - luoja paratkoon - jopa e-urheilijaan?

 

Ei tietenkään mitenkään. Tämä on oiva kahvi- ja muiden pöytien keskustelunaihe. Penkkiurheilijoiden ja fanien etuoikeus.

 

Ei missään tapauksessa ammatikseen urheilusta raportoivien journalistien homma. Äänestys onkin muinaisjäänne ajoilta, jolloin urheilutoimittajat olivat ennen muuta urheilufaneja. 

 

Näin ei onneksi enää ole, joten arvoisa liitto joutaisi luopua reliikistään.

 

***

 

Sitten ongelmaan numero kaksi. Urheilutoimittajain liitolla on noin 1400 jäsentä. Jos ei numero yhtäkkiä sytytä mitään lamppua, niin avaan asiaa hieman.

 

Liiton jäsenkortilla pääsee vapaasti useimpiin urheilutapahtumiin tässä maassa. Se on myös avuksi, jos tapahtuma vaatii erillisen media-akkreditoinnin. Liitto ei myöskään käytännössä valvo, harjoittaako jäsenkortin haltija urheilutoimittajan ammattia millään muotoa.

 

A-jäsenen täytyy käsittääkseni olla päätoiminen urheilutoimittaja, ainakin toivottavasti, mutta B-jäseneksi pääsee, jos on joskus vähän harrastellut  urheilutoimittamista. Ei ole väliä, vaikka siitä olisi vuosia tai vuosikymmeniä aikaa. Ja kotimaassa B-kortti on ihan yhtä kovaa valuttaa kuin A:kin.

 

Jos ajatellaan, että Vuoden urheilijan valinta olisi ihan oikeasti joku pyhä toimitus, pitäisi äänioikeutettujen määrää rajata raskaalla kädellä. Ihan oikeasti ammatikseen tätä työtä tekeviä tässä maassa lienee alle kolmannes liiton jäsenmäärästä.

 

Sitten on lukuisia päteviä - enkä puhu nyt itsestäni - urheilutoimittajia, jotka eivät ole liiton jäseniä eivätkä niin muodoin äänioikeutettuja. 

 

Moni äänestäjä sen sijaan on urheilutoimittajan kaapuun pukeutunut fani.

 

***

 

Urheilugaala on vekkuli tapahtuma. Hartwall-areenan kaukaloon katetaan pöydät urheiluväelle, muille silmää tekeville sekä turhille julkkiksille. He tallustavat sisään pitkin punaista mattoa. 

 

EI OO PAKKO HUUTAA. https://t.co/oDsKRk7zrg

— Miika Arponen (@MiikaArponen) January 16, 2020

 

Rahvas voi ostaa lippuja katsomoon. Siis katsomaan kaukaa, kun "parempi väki" syö ja juo. 

 

Olen kuullut lippuja myös ostetun, tosin eräiden arvioiden mukaan vähenevässä määrin. Mutta yksikin ostettu rahvaan lippu on täysin käsittämätön mysteeri.

 

Miksi, tavikset? Oi miksi teette niin?

 

Urheilun tekijät ja menestyjät ovat toki juhlansa ansainneet, mutta surullinen fakta on, että gaalan tullen areenassa pörrää aivan liikaa turhanaikaisia perskärpäsiä, jotka käyttävät urheilua ja urheilijoita ihan muiden asioiden pönkittämiseen tai sitten vaan yleiseen patsasteluun.

 

Samaan aikaan toisaalla on tuhannet urheilun eteen raatajat... Niin, raatavat sen urheilun eteen kädet savessa ja niska limassa.

 

Monia heistä ei areenan kirkkaisiin valoihin koskaan kutsuta. Moni ei toki lähtisikään.

 

Urheilugaala perustettiin aikoinaan "nostamaan suomalaisen urheilun arvostusta". Omassa työssäni en ole huomannut sen sitä millään tavalla tehneen.

 

***

 

Mutta mikäs siinä, mahtipontisia gaaloja voi toki järjestellä, jos maksaja löytyy. Tässä kun on mukana esimerkiksi muuan kansallinen pelimonopoli, niin pätäkkä ei ihan heti lopu. Kortensa kekoon kantaa myös kansallinen alkoholimonopoli.

 

Vaan onko Urheilugaalassa mitään positiivista? Mitään ihanaa, mahtavaa tai peräti huikeaa? Vuoden sykähdyttävin hetki -äänestyksestä diggailen. Se on avoin jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Kuten totesin, myös Vuoden urheilija pitäisi valita samalla tavalla. Ja aika monen muunkin palkintokategorian voittaja.

 

Muuten olen sitä mieltä, että tämän vuoden valinta meni ihan oikein. Teemu Pukki sen pitikin olla. Eräitä muita merkillisyyksiä äänestys toki sisälsi.

 

Gaalan kannalta ikävää, että asia paljastui pahemman kerran etupellossa, kun Pukin työnantaja Norwich paljasti tiistaina maalitykkinsä lentävän torstai-illaksi Suomeen. Oli päivänselvää, ettei viime viikonlopun kierrokselta loukkantumisen vuoksi sivussa ollutta Pukkia olisi lennätetty tässä tilanteessa Helsinkiin vain pällistelemään meininkiä.

 

Posia saa myös tv-toteutus. Se oli laadukas ja jouheva, alkuvuosien myötähäpeähetkiä ei ollut lainkaan lukuun ottamatta lopussa yksin jorailemaan pakotettua Pukkia.

 

Pukin Teemu ja ohut vaivautuneisuus musikaaliviihteen kulissina. Antaisivat edes laulaa. #urheilugaala #jalitso #vuodenurheilija

— Jani Mesikämmen (@Karhuherra) January 16, 2020

 

 

Gaalan käsikirjoitus ja juoksutus on kehittynyt huimasti takavuosista. Typerä hassuttelu ja jonninjoutavat haastikset ovat jääneet pois. Tilalla arvokkuus. Sopii nimenomaan tähän gaalaan. #urheilugaala

— Aki Linnanahde (@Linnanahde) January 16, 2020

 

Äänestyksen kakkonen Lukas Hradecky olisi ollut enemmän elementissään tuossa.

 

***

 

Nolo ja surkea luku Urheilugaalan historiaan kirjoitettiin tänään noin kello 21.30.

 

Gaala liitti Matti Nykäsen suomalaisen urheilun Hall of Fameen, kunniagalleriaan. Asiasta taitettiin peista vuosikausia, mutta risaisen elämän elänyt Nykänen ei kelvannut asiasta päättäneille hienohelmoille. Keitä ikinä he ovatkaan. 

 

Matti Ensio Nykänen kuoli 4. helmikuuta viime vuonna. Nyt tämä poppoo tanssi historian parhaan mäkikotkan haudalla pesi kätensä legendan kaltoin kohtelusta tämän eläessä.

 

Hävetkää!
 

 

Kyl kauheasti ihmetyttää, miksi Nykänen makaaberisti nostetaan vasta nyt haudan takaa Hall of fameen? #urheilugaala #mattinykänen

— Tero Salonen (@tero_salonen) January 16, 2020