Kolumni: Taklauskeskustelu velloo yhä villinä - hyvä niin, mutta pysytäänpä asiassa

Myrsky vesilasissa ei ota laantuakseen. Päähän kohdistuneet taklaukset puhuttavat edelleen. Hyvä niin, keskustelu on aina paikallaan. Ja kuten selostajalegenda Bubi Wallenius muinoin totesi: "ilman mielipiteitä ei olisi keskustelua - ja sehän olisi tylsää".

Maanantaina asiaan tarttui hieman kummallisella tavalla tavattoman kauas alkuperäisiltä journalistisilta juuriltaan viime vuosina kipittänyt Jatkoaika. Se veti jääkiekkovaikuttajien (ja myös "jääkiekkovaikuttajien") väliset rintamalinjat. Että kenenkä vastuuta nämä ja nuo kiekkoihmiset nyt korostavat, taklaajan vai taklattavan.

Kuten viime viikolla totesin, omalta osaltani olen jo hyvän aikaa korostanut molempien vastuuta. Sellaista vaihtoehtoahan tuossa ei tarjottu.

Mutta ei se mitään, pääasia (no pun intended) oli, että olivat kirjoittaneet nimeni oikein. Ennen muuta moinen listaus huvitti ja huomasin, että kummankin rintamalinjan takana oli monta arvostamaani kollegaa tai muuta jääkiekkoihmistä. Itse asiassa he olivat arvostamiani melkein kaikki, myös tällä niin sanotulla "vastapuolella".

No se siitä. Jatkoaika pyrki hakemaan huomiota ja sai sitä monessakin tuutissa. Onnea!

***

Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi nosti melkoisen äläkän, kun konkaripuolustaja Tuukka Mäntylä joutui viime viikolla sairaalaan Pelicansin Taavi Vartiaisen ruman, päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena. Rautakorpi kävi itse asiassa kuumana jo pari viikkoa aiemmin, kun hänen tehohyökkääjänsä Tyler Morley loukkaantui.

– Sanoin jo Morleyn tapauksen jälkeen, että kohta meillä on uusi Otevrelin tapaus käsissä. Nyt oltiin jo aika lähellä. Puistattava tilanne, Rautakorpi jylisi Yle Urheilulle.

KooKoon puolustajan Martin Bergerin taklaus Morleyhin marraskuun lopulla oli puhdas vartalokontakti ja Morley loukkasi olkapäänsä. Kontaktia päähän ei ollut, tilanteesta ei tuomittu rangaistusta, eikä siitä tullut kurinpidolta jälkiseuraamuksia. Eikä pitänytkään. 

Case Morley ei siis kuulu millään tavalla keskusteluun päähän kohdistuneista taklauksesta. 

Rautakorpi taas on tunnettu siitä, että hän pyrkii voimakkaasti vaikuttamaan tuomarityöskentelyyn ja kurinpitoon, oman joukkueensa eduksi. Aina ja kaikkialla. Ja eihän siinä mitään, sen voi ajatella olevan osa päävalmentajan työtä.

Jaroslav Otevrelin mainitseminen tässä yhteydessä oli omituista. Ässissä pelanneen tshekkihyökkäjän tapaus on eräs liigahistorian traagisimpia. Hän halvaantui helmikuussa 1996 kompastuttuaan kiekontavoittelutilanteessa ja törmättyään rytäkässä pää edellä JYPin venäläishyökkääjän Vitali Karamnovin polveen.

Hirvittävä, epäonninen sattuma, jolla ei tosin ollut mitään tekemistä taklaamisen tai  jääkiekon sääntötulkintojen kanssa.

Kenties Rautakorpi tarkoitti korostaa tilanteen seurauksia, mutta rinnastus oli ontuva ja retoriikka heikkoa yhtä kaikki.

***

Siinä Rautakorpi on oikeassa, että jääkiekosta uhkaa tulla yhä vaarallisempi laji. Vauhdit kaukalossa kasvavat kasvamistaan, pelaajat ovat yhä atleettisempia, varusteet yhä kehittyneempiä. Kypärätkin, mutta ne suojaavat vain iskuilta, eivät tietenkään pään retkahtamisesta johtuvilta aivovammoilta.

Pelaajien keskinäisestä kunnioituksesta puhutaan paljon. Sitä on toisilla enemmän, toisilla vähemmän ja niin se on. Toisen ihmisen kunnioittamisen taso kun vaihtelee ihan kaukalon ulkopuolellakin melkoisesti ja ympäröivää yhteiskuntaahan urheilu aina heijastelee.

Yksittäisen lajin säännöillä ei voi pakottaa ketään kunnioittamaan toista, kun ei sitä voi tehdä lainsäädännölläkään. Rangaistuksia voi koventaa, mutta kun kovempien rangaistusten ei ole todettu merkittävästi vähentävän rikollisuutta yhteiskunnassa, kuinka ne suitsisivat "kaukalokriminaaleja"?

No, ehkä hieman paremmin ja vertauskin on ontuva, mutta on joka tapauksessa haihattelua väittää, että pidemmät pelikiellot yksinään ratkaisisivat ongelman. Ja jos nyt puhutaan kotoisesta SM-liigastamme, niin se on päähän kohdistuneiden taklausten sanktioimisessa jo nyt eräs kiekkotelluksen ankarimpia.

Eniten, mutta hitaasti, asiaan vaikuttaa lajikulttuurin muutos. Se on jossain määrin jo alkanut, mutta pelin nopea evoluutio yhdistettynä useisiin yhtä aikaa ammatikseen pelaaviin kiekkoilijasukupolviin aiheuttaa murrosvaiheessa väistämättä ongelmia.

***

Erityisen turvallinen laji jääkiekko ei ole ollut koskaan ja se on osa sen viehätystä. Silti siitä pitää pyrkiä tekemään niin turvallinen kuin mahdollista. Mutta vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tehdään, kun on kolahtanut. Olipa kyseessä sitten taklaustilanne tai muu epäonninen törmäys.

Liigan, seurojen ja ennen kaikkea vakuutusyhtiöiden on kannettava vastuunsa. On tiedostettava ja myönnettävä, että jääkiekko on peli, jossa voi saada pysyvän, koko loppuelämän pilaavan aivovamman. Tätähän esimerkiksi NHL ei ole tehnyt. 

Eikä lätkä ole tässä yksin. Näin voi käydä nyrkkeilyssä, amerikkalaisessa ja myös eurooppalaisessa jalkapallossa, rugbyssa tai todella huonolla tuurilla vaikka salibandyssa. Jääkiekossa riski on toki huomattavan korkea.

Jokainen urheilija tietää ja tunnistaa oman lajinsa riskit. Ne ovat aivan taatusti tiedossa myös vakuutusyhtiöissä. Näiden yhtiöiden on yksinkertaisesti oltava venkoilematta silloin, kun osuu pahasti. Sitä venkoilua kun on valitettavasti vuosien varrella nähty.

Mikään laji, jossa on kontakteja ja kamppailutilanteita puhumattakaan kovista vauhdeista, ei tule koskaan olemaan täysin turvallinen tuolla kallomme sisällä sijaitsevalle vaaleankellertävälle massalle.
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

10 joulukuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.