Kolmen prime time -pelin NHL-viikonloppu: Rangers - Canucks näkyy ilmaiskanavalta
NHL-viikonloppu tarjoilee tällä kertaa kolme ottelua parhaaseen Suomen katseluaikaan. Niistä kahdessa esiintyy itärannikon kiertueella oleva Vancouver Canucks, jonka riveissä ei tällä haavaa suomalaispelaajia ole, kun Olli Juolevi tahkoaa AHL:aa Utica Cometsissa ja Petrus Palmu SM-liigaa JYPissä. Primetime-otteluissa suomalaisia silti toki nähdään.
Homma potkaistaan käyntiin sopivasti "lauantai-iltana saunan jälkeen", kun New Jersey Devils isännöi Canucksia. Devils avasi vihdoin voittotilinsä torstain kierroksella, kun se rökitti Jack Hughesin ja Kaapo Kakon NHL-jäiden ensikohtaamisessa New York Rangersin 5-2.
Vastaansa se saa vahvavireisen joukkueen kaukaa Brittiläisestä Kolumbiasta. Canucks rouhi ensin kotonaan voitot Los Angeles Kingsistä, Philadelphia Flyersista ja Detroit Red Wingsistä, jonka jälkeen Travis Greenin miehistö hilpaisi vieraskiertueelle. Sen alkajaisiksi se kepitti hallitsevan kannunhaltijan St. Louis Bluesin 4-3 voittomaalikisan jälkeen. Kahden New Yorkin seudun ottelun jälkeen Canucks jatkaa vielä keskiviikoksi Detroitiin.
Neljä kautta putkeen pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Canucks arvioitiin kauden alla Tyynenmeren divisioonan pohjasakkaan, mutta toistaiseksi pisteitä on ropissut kelpo tahtiin. Toisaalta oman divisioonan joukkueita vastaan on ollut hiljaisempaa, kun kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa tuli käkeen sekä Edmontonilta että Calgarylta.
Tehopisteiden valossa orkesteria johtaa kulkumies J.T. Miller. Tampa Bay Lightningista saapunut sentteri pelaa 26-vuotiaana jo kolmannessa NHL-joukkueessaan ja hänelle kaavailtiin tuloksentekijän roolia. Toistaiseksi huutoon on vastattu, kun Miller on kerännyt kuudessa ottelussa 4+4 pistettä. Seuraava maali on hänelle NHL-uran sadas.
Jenkkiä säestävät ruotsalaiset, kun puolustaja Aleksander Edlerin saldo on 3+3 ja viime kauden Calder-voittajan Elias Petterssonin 2+3. Viides peräkkäinen kevät ilman pudotuspelejä on Vancouverissa hyvästä startista huolimatta ihan realistinen vaihtoehto, mutta nuorekas ja mielenkiintoinen porukka Canucks silti on.
Helpotuksen huokauksia
Devilsin leirissä kauden avausvoitto kirvoitti taatusti helpotuksen huokauksia. Valmennuspuolella seura teki Rangers-ottelun alla erikoisen ratkaisun, kun apulais-GM Tom Fitzgerald liittyi päävalmentaja John Hynesin tiimiin ilman aiempaa kokemusta valmentamisesta. Lisäksi joukkue nosti Sami Vatasen ykkösylivoimaan ja pudotti vaisusti pelanneen P.K. Subbanin kakkoseen. Vastapainoksi Subban joutui raatamaan normaalia enemmän alivoimalla.
Se lienee herättänyt tähtipuolustajaa, sillä Subban äityi tekemään kauden ensimmäisen maalinsa ja plusmiinus-tilastoonkin kirjattiin +2. Peliaikaa hän keräsi kaikkiaan lähes 27 minuuttia. Subban oli Devilsin kesän profiilihankinta ja hänen nousemisensa parhaalle tasolleen on joukkueelle ensiarvoisen tärkeää.
Voiton ohella jonkinlainen helpotus oli epäilemättä myös Jack Hughesin ensimmäinen NHL-piste. 18-vuotias nuorukainen alusti Miles Woodin 3-1 -maalin toisen erän puolivälin jälkeen. Myös erikoistilannepelaaminen koheni. Kauden 22. pakkopeli toi vihdoin ensimmäisen yv-osuman ja pahasti - yhdeksän omiin 21 kerralla - vuotanut alivoima oli sataprosenttista.
Toiveikkaasta torstaista huolimatta Prudential Centerin isännät joutuvat huhkimaan lauantaina täyden päivätyön - eikä sekään välttämättä riitä.
Isät palasivat kotiin
Lauantain myöhäisempi kapina Bluesin ja Canadiensin välillä marssittaa kaukaloon joukkueet, joista isäntä on yskähdellyt kotona ja vieras tien päällä, enemmän tai vähemmän. Kolmessa aiemmassa kotipelissään Blues on hävinnyt Washington Capitalsille 2-3 (ja.) ja Vancouver Canucksille 3-4 (vl.) sekä voittanut siinä välissä Dallas Starsin 3-2.
Canadiensin kolme vieraspeliä puolestaan kertovat 3-4 (vl.) -tappiosta Carolina Hurricanesille, 6-5 (vl.) -voitosta Toronto Maple Leafsista sekä 4-5 (ja.) -tappiosta Buffalo Sabresille. Tasaista on siis ollut ja etenkin Habsin otteluissa reppu on heilunut tiuhaan.
Ville Husson ja Niko Mikkolan tahkotessa farmissa Bluesin riveissä ei suomalaisia ole. Canadiens sen sijaan marssittaa kaukaloon tutun kolmikon Joel Armia, Jesperi Kotkaniemi ja Artturi Lehkonen. Armia on aloittanut kauden tehokkaasti, kun seitsemästä ottelusta on kasassa jo saldo 4+1. Lehkosen pisteet kirjataan 1+3 ja Kotkaniemen 2+0.
Kaksi viimeksi mainittuakin saavat nyt keskittyä peleihinsä rauhassa, kun sekä isä-Kotkaniemi että isä-Lehkonen ovat palanneet Pohjois-Amerikan turneeltaan takaisin koti-Suomeen...
Rangersin leppoisa lokakuu
Sunnuntain New York Rangers - Vancouver Canuks tarjoilee "änhistä" myös vapaalla kanavalla, kun Jim näyttää ottelun studioineen päivineen. Jimillä on luvassa NHL-kiekkoa myös joulukuussa, kun kanava televisioi Winnipeg Jetsin ja Anaheim Ducksin välisen kamppailun 8.12. sekä Rangersin ja Ducksin kohtaamisen 22.12.
Alkukauden otteluohjelma on ollut Rangersille armollinen, kun viime yön peli Washington Capitalsia vastaan oli sille vasta kauden viides. Se oli samalla myös jo kolmas tappio.
Rangersin osalta mielenkiintoinen nimi on tietysti ykkössentteri Mika Zibanejad. Kaapo Kakon kanssa suomea haasteleva ruotsalainen paukutti kauden ensimmäisessä ottelussa Jetsin kustannuksella tehot 1+3 ja toisessa entistä seuraansa Ottawa Senatorsia vastaan 3+1, mutta sitten meni hana tukkoon.
Devils- ja Oilers-väännöissä ei tullut pisteen puolikastakaan ja lisäksi Oilersia vastaan plusmiinuskin livahti kolme pykälää pakkaselle. Caps-ottelussa Zibanejad palasi jälleen tilastoihin ja syötti joukkueensa molemmat maalit. Kuuden ottelun saldo on siis hurja 4+6=10.
Kaiken kaikkiaan lokakuu on kalenterin osalta Rangersille armollinen. Kymmenestä ottelustaan joukkue pelaa seitsemän kotona Madison Square Gardenissa ja reissutkin ovat olleet inhimillisiä: ensin Ottawa, sitten tois puol jokke' Newark, jonka jälkeen Washington. Ottelu Canucksia vastaan aloittaa peräti viiden kotipelin putken.
NHL:n primetime-ottelut 19.-20.10.
Lauantai
20:00 New Jersey Devils - Vancouver Canucks
22:00 St. Louis Blues - Montreal Canadiens
Sunnuntai
20:00 New York Rangers - Vancouver Canucks