Kolme poimintaa: Yskiikö JYPin traktori yhä, onko Tapparasta kärkikamppailun yllättäjäksi?

Urheilu.com perkaa liigakierroksen kolme mielenkiintoisinta kamppailua. Tällä kertaa katseet kohdistetaan Jyväskylään, Mikkeliin ja Ouluun.

JYP - KooKoo

JYP pelasi viime viikonloppuna kaksi melko lailla puolivillaista ottelua. Lukko haki pisteet Hippokselta lukemin 1-3 perjantaina ja lauantaina hurrikaanipaidat pistäytyivät Lappeenrannassa häviämässä SaiPalle 2-3.
Kummassakin kamppailussa JYP pystyi luomaan voittamiseen riittävän määrän maalipaikkoja, mutta voi myös kysyä, onko joukkueen tuuri käytetty loppuun? Kysymys voi kuulostaa hieman "epätieteelliseltä", joten avataan sitä hieman.

 

JYP on edelleen liigassa eniten maaleja tehnyt joukkue, vaikka se on ylivoimapeli on sakannut jo pitkään ja ollut parhaimmillaankin vain keskinkertaista. Lisäksi moni hurrikaanipelaaja on ollut epätavallisen tehokas maalipaikoissa.

 

Liigan maali- ja pistepörssejä johtavan Julius Nättisen laukaisutarkkuus on ollut 19,1. Uutta kevättä elävä J-P Hytönen säestää häkellyttävällä 21,6:lla. Antti Kalaputaan yhdeksän JYP-ottelun osumatarkkuus on 16,7. Jani Tuppurainen ja Miska Siikonen pääsevät 11,3:een.

Nopeampi image

Nopeampi

 
Pelaa rekisteröitymättä
Kotiutukset vartissa
Laaja vedonlyöntitarjonta

Bonus

0$

Esimerkiksi viime kaudella liigan kahdestakymmenestä parhaasta maalintekijästä vain viidellä oli parempi laukaisutarkkuus kuin Tuppuraisella ja Siikosella. Laukaisutarkkuus on toki vain yksi osa maalinteon tehokkuutta, mutta poikkeuksellisia useiden JYPin pelaajien prosentit ovat silti olleet. 

 

Prosentit taas kasvavat, jos maalinteon tukitoimet ovat kunnossa ja niiden puuttumisesta kahden edellisen ottelun ongelmat ennen muuta johtuivat.

 

Kauden superyllättäjä KooKoo puolestaan on edellisen kuukauden ylivoimaisesti kuumin joukkue liigassa. Kymmenen kierroksen kuntopuntari kertoo yhdeksästä voitosta ja 27 pisteestä - siis vain kolme pistettä on jäänyt matkan varrelle. Joukkue kamppailee edelleen väkevästi puolivälierien kotiedusta, kun runkosarja taittuu viimeiselle kolmannekselleen.

Speedy Bet image

Speedy Bet

 
Kotiutukset minuuteissa
Ei rekisteröintiä
Todella hyvä sportsbook

Bonus

0$

JYP saa tähän kamppailuun takaisin ykkösvahtinsa Eetu Laurikaisen, jonka läsnäolo taatusti harmonisoi viisikkopeliä. Silti viime aikojen otteet tekevät vierasjoukkueesta suosikin. KooKoon voitto maalilla tai kahdella ei olisi yllätys.

Jukurit - Ilves

Kun Jukurit ilmoitti puolitoista kuukautta sitten, että Marko Kauppinen korvaa Pekka Kangasalustan ensi kaudella joukkueen päävalmentajana, alkoi saman tien Kangasalustan lähtölaskenta. Se kesti lopulta 12 ottelua, joista Jukurit voitti vain yhden.

 

Viime viikolla puikkoihin tarttui etuajassa Kauppinen, jolla on mittavaan pelaajauraansa verrattuna kovin ohkainen valmentajakokemus. KalPa ei antanut aikanaan kilpipaitaakin kantaneelle Kauppiselle armoa, vaan riepotteli Jukureita ensin 5-2 ja sitten 8-1.

 

Noviisiluotsilla on tekemätön paikka. Pudotuspeliviiva on karannut jo kymmenen pisteen päähän, eikä mikään viittaa siihen, että Jukureiden väkevä syöksykierre olisi oikenemassa. Usean avainpelaajan sopimus on katkolla, eikä kokonaisuus tunnu olevan kenenkään hallussa.

LeoVegas image

LeoVegas

 
Loistava mobiilisovellus
Jatkuvia bonuksia
Laaadukas kohde tarjonta

Bonus

100$

Muuan mielenkiintoinen pelaaja sarvipäiden riveissä on kapteeni Miika Roine. Roine on Jukureiden lyhyen liigahistorian tehokkain pelaaja. Marraskuun loppuun mennessä hän keräsi 25 ottelussa 7+5=12 tehopistettä. Sen jälkeen 14 pelin saldo on 1+2. Roineen on huhuiltu palaavan ensi kaudeksi kasvattajaseuraansa JYPiin.

 

Ilves puolestaan sen kuin porskuttaa. Sen ainoa vihollinen voittamisen taidon kadottanutta kotijoukkuetta vastaan on Ilves itse. Jos asennevamma on kovin paha, se voi tehdä iltapuhteesta hikisen.

 

Kaiken järjen mukaan iloista hyökkäyspeliä esittävän Jouko Myrrän poppoon pitäisi kuitenkin poistua Mikkelistä ainakin kolmen maalin voitto plakkarissaan.

Kärpät - Tappara

Liigaklassikko jo ammoisilta ajoilta ja kärkikamppailu. Kärpät paahtaa liigakärjessä kymmenen pisteen erolla ennen Tapparaa, vaikka on pelannut yhden ottelun vähemmän. Tohtii siis sanoa, että tappiolla runkosarjan voitto karkaa lopullisesti kirvesrinnoilta.

 

Ennemminkin Jukka Rautakorven miehistöllä on syytä vilkuilla selkänsä taakse. Ilves on vain pisteen päässä, KooKoo neljän ja JYP kuuden. Sääliplayoff-peikkokin vaanii enää kahdeksan pistettä takana.
Kummankaan tuloskunto ei ole ollut liigan eliittiä viimeisen kuukauden aikana, ne ovat kymmenen ottelun kuntopuntarissa sijoilla seitsemän ja kahdeksan. Kärpillä on pisteitä 17, Tapparalla yksi vähemmän.

ComeOn image

ComeOn

 
Hyvä tervetulotarjous
Laaja kohdevalikoima
Jatkuvasti bonuksia

Bonus

0$

Hyökkäyskalustonsa osalta kirvesrinnat kärsivät pahoista poissaoloista, kun Tyler Morley, Patrik Virta ja Charles Bertrand ovat sairastuvan puolella. Alakerta sen sijaan on liigan paras viimeistään tshekkipakki Adam Polasekin liityttyä joukkueeseen viime viikolla.

 

Kauden keskinäisissä kohtaamisissa Tappara on niskan päällä. Se voitti syyskuussa Tampereella varsinaisella peliajalla 3-2 ja lokakuussa Oulussa samoin lukemin voittomaalikisan jälkeen. Tuolloin elettiin tosin Tapparan tämän kauden kovavireisintä jaksoa, kun joukkue kärsi ensimmäisen varsinaisen peliajan tappionsa vasta lokakuun lopulla.

 

Juuri nyt Tapparasta ei saa tähän kohtaamiseen suosikkia tekemälläkään, mutta pisteitä se tarvitsee huomattavasti kotijoukkuetta kipeämmin. Yllättää se siis voi.

Bethard image

Bethard

 
"Zlatanin kasino"
Todella hyvä kohdevalikoima
24/7 live chat

Bonus

50$


 

Liigakierros 15.1. (klo 18.30)

Jukurit - Ilves
JYP - KooKoo
Kärpät - Tappara
Sport - TPS

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.