Kolme poimintaa: Varamiehisiä siellä ja täällä - superlupaus ja suurhiihtäjän poika debytoivat HIFK:ssa

Urheilu.com perkaa liigakierroksen kolme mielenkiintoisinta kamppailua. Tällä kertaa katseet kohdistetaan Tampereelle, Turkuun ja Poriin.

Tappara - Ilves

Ilveksen meno syyskuun lopun valmentajanvaihdoksen jälkeen on ollut hätkähdyttävää. Jouko Myrrä on luotsannut joukkuetta nyt 22 ottelussa ja tupsukorvat ovat voittaneet niistä peräti 17. Vain kolme kertaa turkkiin on tullut varsinaisella peliajalla, voittomaalikisassa kahdesti.

Myrrän Ilves on siis kaapinut kasaan 53 pistettä 66 mahdollisesta. Se on lähes sama pistetahti sarjakärki Kärppien kanssa, jolla on "Myrrän aikakaudelta" 55 pistettä. Illan paikallisvastus Tappara on saanut tyytyä 40 pisteeseen.

Ilveksen tämänkertaisella voittoputkella on mittaa kuusi ottelua, kun Tappara on samaan aikaan hävinnyt kolme kertaa. Keskiviikkona kaatui kuumassa kamppailussa niukasti KooKoo lukemin 3-2. 

Jotain mystistä Tapparalle tapahtui marraskuun maajoukkuetauon aikana. Ennen taukoa se saalisti 19 ottelusta hulppeat 48 pistettä, sen jälkeen yhdestätoista ottelusta on kirjattu vain 15 lisää. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi on viime aikoina keskittynyt näkemään Tapparan vastaisia mörköjä niin tuomaritoiminnassa kuin kurinpidossakin. Muutakin tekemistä luulisi löytyvän.

Loukkaantuneiden Tyler Morleyn ja Tuukka Mäntylän ohella Tapparalta puuttuvat maajoukkuetehtävien vuoksi liigan pakkipörssin ykkönen Valtteri Kemiläinen sekä joukkueen ahkerin ylivoimamaalien tekijä Jere Karjalainen. Ilvekseltä leijonien matkassa on kapteeni Eemeli Suomi, sairastuvalla puolestaan Arttu Ruotsalainen.

Edessä on tasainen tamperelaistaisto, johon on vaikea selkeää suosikkia löytää.

TPS - JYP

Keski-Suomesta vieraita saava TPS on pelannut nyt ex-JYP-luotsi Marko Virtasen alaisuudessa 12 ottelua, joista se on kirjannut yhtä monta sarjapistettä. Virtasen edeltäjä Kalle Kaskinen 14 pistettä 17 ottelusta, joten eteen päin on menty. 

Joulukuun neljästä ottelusta Palloseuralla ei kuitenkaan ole ainuttakaan kolmen pisteen voittoa. Pisteputki on kuitenkin kahden ottelun mittainen, kun KalPa haki keskiviikkona Artukaisista kaksi pistettä voittomaalikisan jälkeen, TPS puolestaan kaatoi lauantaina Lappeenrannassa SaiPan jatkoajalla.

JYP puolestaan on edennyt viime ajat voitto-tappio -tahtia. Hurrikaaniryhmä ei ole ollut terävimmillään taannoisen seitsemän ottelun tappioputken jälkeen, mutta on tehnyt silti kelvollista tulosta. Joukkueen iskukykyä luonnollisesti heikentää se, että liigan syyskauden paras ketju Petrus Palmu - Miska Siikonen - Julius Nättinen sekä ykkösvahti Eetu Laurikainen ovat maajoukkueen mukana Moskovassa.

Veskariosastolla JYP esitteleekin tuoreen liigakasvon. Niko Parkkinen on toki ollut kakkosvahtina matkassa lukuisia kertoja, mutta nyt 20-vuotias veräjänvartija pelaa ensimmäiset minuuttinsa liigassa. Alkukaudesta Parkkinen on torjunut 11 ottelua KeuPan maalilla torjuntaprosentilla 88,8.

TPS:n pelaajia ei maajoukkueen matkassa ole ja loukkaantuneiden kirjoissakin on ainoastaan Elias Karvonen. Viime kaudella 20 maalia Palloseuralle iskenyt Zach Budish palaa kokoonpanoon puolentoista kuukauden pakkohuilin jälkeen. Ennen loukkantumistaan hän osui 19 ottelussa vain kerran.

Kaskisen aikaan verrattuna TPS puolustaa paremmin ja sillä on varamiehistä JYPiä vastaan yllätyssauma. Vierasjoukkuetta sopii silti pitää suosikkina.

Ässät - HIFK

Ässät mätti kuun vaihteessa kahteen peliin kymmenen maalia, mutta sitten hana meni taas tukkoon. Ilves oli viime lauantaina parempi lukemin 2-0, Pelicans keskiviikkona 2-1. Sairaslistalla on tällä haavaa mittaa melko lailla, kun sivussa ovat Tyson Spink, Teemu Vuorisalo, Miro Mäkinen, Lauri Kulmala, Valtteri Pihlajamäki ja Niko Kivelä.

Pitkä on toki HIFK:nkin poissaolijoiden lista. Loukkaantuneina ovat Jesse Saarinen, Anton Lundell, Aleksi Laakso, Lennart Petrell ja Markus Kankaanperä. Lisäksi maajoukkue vohki Frans Tuohimaan, Otto Paajasen ja Jere Sallisen.

Kun miehistössä on rutkasti vajetta, esittelee HIFK peräti mielenkiintoisen pelaajan. Pelicans-kasvatti Brad Lambertista on kohistu jo hyvä tovi, vaikka nuorukainen täyttää ensi torstaina vasta 16 vuotta! Hyökkääjälupaus on siis varausikäinen NHL:aan vasta 2022.

Ennen Lambertia liigajäillä on nähty vain kaksi 15-vuotiasta. Jukureiden puolustaja Mikko Kokkonen debytoi kolme vuotta sitten, Jesse Joensuu puolestaan kaudella 2003-04. Lambert on naputellut tällä kaudella nuorten SM-liigassa 29 ottelussa tehot 12+15=27.

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus stadilaisten riveissä on myös Wiljami Myllylä, 18. Edesmenneen suurhiihtäjä Mika Myllylän poika on Kokkolan Hermeksen kasvatteja, mutta ehtinyt junioreissa edustaa Hermeksen ja HIFK:n ohella myös JYPiä ja Sportia. Tällä kaudella Myllylän saldo nuorten SM-liigassa kirjataan 14+9=23.

Vaikka HIFK on rajusti varamiehinen, tohtii sen silti laskea suosikiksi tässä kamppailussa.

Liigakierros 13.12. (klo 18.30)

Jukurit - SaiPa
KooKoo - Pelicans
Lukko - KalPa
Sport - Kärpät
Tappara - Ilves
TPS - JYP
Ässät - HIFK
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.