Kolme poimintaa: Paluumuuttajia ja yksi tulokas - aukeavatko kriisijoukkueiden jumit?

Urheilu.com perkaa liigakierroksen kolme mielenkiintoisinta kamppailua. Tällä kertaa katseet kohdistetaan Tampereelle, Jyväskylään ja Lahteen.

Ilves - Sport

Neljän pelin voittoputki vastaan kahdeksan pelin tappioputki. Siinäpä lähtökohtia illan otteluun Hakametsässä. Päävalmentajan vaihto on melko harvoin mikään lopullinen onni ja autuus, mutta Ilveksen osalta numerot ovat tylyt.

Syys-lokakuun vaihteessa ohjat ottaneen Jouko Myrrän aikana joukkue on rohmunnut yhdestätoista ottelusta 25 pistettä, kun Karri Kiven Ilves sai seitsemästä pelistä kasaan kolme pinnaa. Nyt voittoja on jonossa tosiaan neljä, eikä Ilves ole jäänyt seitsemään kierrokseen ilman pisteitä. Myrrän Ilves on ollut liigan toiseksi paras joukkue ja koko kauden sarjataulukossa se on kiivennyt kahdeksanneksi.

Karanneen kärkikaksikon, Kärppien ja Tapparan, takana on kuitenkin tasaista. Sijat 3.-8. mahtuvat kuuden pisteen sisään. Jos tupsukorvalauma jatkaa samanlaista menoa, se on nopeasti top 4 -joukkue.
Sportin tilanne puolestaan alkaa näyttää jo melko toivottomalta. Alimmalle pudotuspeliviivalle on tällä haavaa matkaa jo 12 pistettä, tosin vaasalaisjoukkue on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin viimeistä paikkaa hallussaan pitävä Ässät.

Tappioputkensa aikana joukkue on tuskaillut ennen muuta hyökkäyspelinsä kanssa. 15 maalia kahdeksaan peliin on vähän, etenkin kun kolmannes niistä syntyi yhdessä ainoassa kamppailussa TPS:aa vastaan. Muihin seitsemään peliin jäi siis jaettavaksi vain kymmenen osumaa.

Tauko tietysti kaiken muuttaa voi, mutta mitään sellaisia merkkejä ei ole ollut näkyvissä, että Sport olisi tulossa. Tai Ilves menossa. Kotivoitto saatetaan kirjata tässä kamppailussa hyvinkin reippaalla marginaalilla.

JYP - Lukko

JYP temmelsi taannoin maajoukkuetauolle napakassa iskussa. Viimeisimmän liigaviikon aikana kaatuiva Ässät, TPS ja KooKoo yhteismaalein 17-3. Alkukaudesta vierasotteluita vaivannut pienehkö ujous loisti poissaolollaan, kun Ässät kaatui tien päällä peräti 7-0 ja KooKoo 4-0.

Hurrikaanipaitojen viiden edellisen ottelun kuntopuntaria rumentaa ainoastan 1-4 -kotitappio HIFK:lle vajaat kolme viikkoa sitten. Jakson statistiikka on viimeisen päälle kunnossa. Sarjataulukossa kolmanneksi kivunnut JYP on tehnyt viimeiseen viiteen peliin eniten maaleja (23) koko liigassa ja on päästänyt vähiten (9) yhdessä Kärppien ja Ilveksen kanssa.

Ylivoimapeli on toiminut napakalla 25 prosentin teholla alkukauden murheenkryyni numero yksi, alivoima, on syönyt kiekkoja yli 85-prosenttisesti.

Neljäntenä majailevan Lukon osalta samainen viiden ottelun kuntopuntari näyttää huomattavasti heikommalta. Kolmen pisteen voittoja ei ole lainkaan, pisteitä sentään neljä. Ylivoima on ollut tehotonta, kun prosentti jää viime kierroksilta alle kuuden.

Sopii kuitenkin olettaa, että tälle osastolle tulee nyt muutos. Winnipegissa NHL-uraansa lupaavasti aloitellut Ville Heinola palaa loppukauden ajaksi liigajäille. Lisäksi alkukauden pelaamatta ollut konkari Ilkka Heikkinen, 35, sonnustautuu kasvattajaseuransa puseroon ensimmäisen kerran yli 12 vuoteen.

Kun Tarmo Reunanen palasi Raumalle jo aiemmin, on Lukolla kasassa koko liigan kiekollisesti etevin pakkikalusto. Robin Press (4+7=11) on ollut toistaiseksi alakerran yksinäinen pisterohmu, mutta apuja on luvassa taatusti niin Heinolalta, Heikkiseltä kuin Reunaseltakin.

Kun takana on puolentoista viikon pelitauko, on sitä edeltäneestä kuntopuntarista turha vetää kovin painavia johtopäätöksiä. Etenkin, kun Lukko on vahvistunut kahdella laatupelaajalla. Kotijoukkuetta voi kuitenkin pitää hienoisena suosikkina.

Pelicans - KooKoo

Pelicans aloitti kauden tuloksellisesti rivakasti ja voitti neljä viidestä ensimmäisestä ottelustaan. Sen jälkeen on ollut kuitenkin hiljaisempaa ja pussinokkaparvesta on tullut yksi liigan kriisipesäkkeistä.

Omistaja-apuvalmentaja sai tarpeekseen vajaa kuukausi sitten ja jätti paikkansa Pelicansin valmennuksessa. Nurmisen lähdön jälkeen Pelicans on onnistunut voittamaan ainoastaan TPS:n ja Sportin - ne kaksi muuta kriisipesäkettä. Tappioita nurmiseton lahtelaisjoukkue on kärsinyt neljä.

Nurmisen tilalle valmennusryhmään pestattiin Kiekko-Vantaan päävalmentajan paikalta potkut saanut Jesse Welling, joka työskenteli aiemmin vuosien ajan Lukossa Risto Dufvan apulaisena. Pelicans-luotsi Ville Nieminen puolestaan kokee RD:n valmennukselliseksi oppi-isäkseen, joten kenties tämä akseli onkin toimiva.

Pelicans esittelee tänään myös uuden pelaajan, kun 24-vuotias Alex Lintuniemi debytoi liigassa. Vaikka isokokoinen puolustaja onkin liigassa debytantti, löytyy tilastoista 180 AHL- ja 38 ECHL-ottelua.

Jos sarjataulukon sijaa 12 hallinnoiva kotijoukkue kuuluukin syksyn pettymyksiin, on vierailevan KooKoon alkukausi ollut positiivinen yllätys. 30 pistettä ja viides sija lienee tässä vaiheessa enemmän, kuin kukaan osasi odottaa. Nuorten maailmanmestarivalmentajan Jussi Ahokkaan ensimmäinen pesti miesten joukkueen peräsimessä on lähtenyt liikkeelle aurinkoisissa merkeissä.

KooKoo tuskailee ajoittain oman maalintekonsa kanssa, mutta vastapainoksi aktiivista ryhmää vastaan on vaikea viimeistellä. Ennen taukoa Ahokkaan poppoo hävisi kaksi peräkkäistä ottelua, mutta kolmen pelin tappioputki on joukkueelle tältä kaudelta vielä tuntematon käsite.

Vaikuttaa siltä, ettei sellaista tule vieläkään.

Liigakierros 13.11. (klo 18.30)

Ilves - Sport
JYP - Lukko
KalPa - Jukurit
Pelicans - KooKoo

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.