Kolme poimintaa: Keränen ei vielä debytoi HIFK:ssa, JYP etsii terävyyttä vieraissa

Kolme poimintaa: Keränen ei vielä debytoi HIFK:ssa, JYP etsii terävyyttä vieraissa

Urheilu.com perkaa liigakierroksen kolme mielenkiintoisinta kamppailua. Tällä kertaa katseet kohdistetaan Mikkeliin, Lappeenrantaan ja Raumalle.

Jukurit - JYP

JYP vierailee Mikkelissä jo toistamiseen reilun kahden viikon sisällä. Edellisellä kerralla tuloksena oli 4-3 -voitto voittomaalikisan jälkeen. Kuntopuntarissa hurrikaanipaitojen meno on ollut vahvaa jo pian kuukauden päivät, kun Pekka Tirkkosen miehistö on voittanut kahdeksasta edellisestä ottelustaan kuusi.

JYPin ongelma on ollut melko iso ero koti- ja vieraspelaamisen välillä. Kauden kuuteen kotiotteluun ei mahdu ainuttakaan heikkoa esitystä, mutta kahdeksasta vieraspelistä sellaisia on puolet. Hyökkäyspelin terävyydessä on ollut huomattava ero. Kotona JYP takoo keskimäärin neljä maalia ottelua kohden, kun vieraissa lukema on karvan yli kaksi.

Viime viikko oli erinomainen esimerkki tästä. Keskiviikkona Lappeenrannassa JYP hallitsi SaiPaa vastaan pitkiäkin pätkiä näennäisesti, mutta taipui 1-2 -tappioon. Lauantaina KalPaa vastaan se oli puolestaan tappavan tehokas ja paukutti tauluun 5-0 -lukemat ottelussa, joka oli pelitapahtumiltaan paljon numeroita tasaisempi.

Kotijoukkue Jukurit puolestaan on keskellä vaisumpaa jaksoa. Kuuden edellisen kierroksen ajalta plakkarissa on vain yksi voitto, kun Sport kaatui viikko sitten komeasti 6-1 vierasjoukkueen ulosajojen sävyttämässä ottelussa. Jakson viidessä muussa kamppailussaan joukkue on tehnyt yhteensä vain yhdeksän maalia. 
JYPin voi tässä kohdin laskea melko huoletta ainakin hienoiseksi suosikiksi, mutta jos vieraspelaamisen helmasynti kulkee mukana, on Jukureillakin saumansa. 

Lukko - KooKoo

Kärppien ja erityisesti sarjakärki Tapparan väkevä meno on herättänyt huomiota alkukaudesta kuten myös muutaman pirteän yllättäjän, kuten KooKoon pelaaminen. Sillä välin Lukko on ikään kuin vaivihkaa touhunnut sarjataulukon kolmantena ja hengittää jo vahvasti Kärppien niskaan.

Raumalaispoppoo ei ole missään vaiheessa hävinnyt edes kahta ottelua peräkkäin ja kaiken kaikkiaan varsinaisen peliajan tappioita sillä on vasta kolme. Erityisen väkevää meno on ollut kotona Äijänsuolla, josta on pystynyt hakemaan voiton ainoastaan Tappara ja siitäkin on jo yli kuukauden päivät aikaa.

KooKoosta harva leipoi playoff-joukkuetta ennen kauden alkua, mutta niin vain nuorten maailmanmestarivalmentaja Jussi Ahokkaan miehistö majailee sijalla kuusi. Kärpät tiristi lauantaina Sumulaaksosta 1-0 -voiton, mutta sitä ennen KooKoo ennätti voittaa viisi peliä putkeen.

Kouvolalaisten ehdoton vahvuus ovat olleet erikoistilanteet. Ylivoima- ja alivoimaprosenttien yhteenlaskettu lukema on 111,67, joka on Kärppien (112,41) jälkeen liigan toiseksi paras. Lukko pääsee käytännössä samoihin lukemiin, sen noteeraus on 11,41.

KooKoon voitto olisi toki yllätys, mutta väkevän haasteen se kotijoukkueelle heittää.

SaiPa - HIFK

Alemman keskikastin vääntö. Vierasjoukkue HIFK aloitti kauden taaperrellen, mutta nyt on jonossa kolme niukkaa voittoa peräjälkeen. Sarjasijoituskin on noussut sentään pudotuspeliviivan yläpuolelle. Joukkue on tuskaillut ennen muuta maalinteon kanssa: 26 tehtyä on koko liigan toiseksi pienin määrä. Omissakaan ei ole kovin paljon kolissut, 29 päästettyä on neljänneksi vähiten.

18 pistettä 12 ottelusta on kuitenkin se oleellisin mittari, ja se ei taatusti Stadissa tyydytä. HIFK:lla on kuitenkin aina se onni onnettomuudessa, että rahaa: on. Sairastuvalla on ollut melkoista ruuhkaa, kun ykkösvahti Atte Engrenin ohella pajalla ovat olleet Joonas Lyytinen ja Markus Kankaanperä puolustajista sekä Thomas Nykopp ja Iikka Kangasniemi hyökkääjistä. Heistä Kangasniemi palaa kokoonpanoon tähän otteluun.

HIFK tiedotti tiistaina solmineensa sopimuksen hyökkääjä Michael Keräsen kanssa, mutta hän ei kuitenkaan ole vielä tämän viikon otteluissa mukana. Keräsen piti siirtyä punapaitoihin jo kaudeksi 2014-15, mutta keväällä 2014 liigan pistepörssin sekä parhaan pelaajan Lasse Oksanen -palkinnon voittanut mailataituri saikin sopimuksen Minnesota Wildiin. Kahden kauden aikana NHL-otteluita kirjattiin kuitenkin tilastoihin vain yksi ja Keränen palasi Eurooppaan.

Pohjois-Amerikan retken jälkeen hän on pelannut Jokereissa, Ilveksessä, KooKoossa, Geneve-Servettessä, Morassa ja viimeksi Sveitsin B-liigan EHC Vispissä.

– Keränen on taitava ja älykäs sentteri, joka on osoittanut olevansa huippupelaaja Liigassa. Hän tuo meille paljon lisää vaihtoehtoja hyökkäysketjujen rakentamiseen, luonnehti HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen 29-vuotiasta Kerästä.

SaiPa taipui lauantain kierroksella Tapparalle 1-4, mutta napsi sitä ennen kolme voittoa putkeen, kun Ässät, JYP ja Pelicans kaatuivat. Sputnikien jokerikortti on ollut raamikas ruotsalaishyökkääjä John Persson, joka on paukuttanut jo kahdeksan maalia. Se on neljäsosa koko joukkueen osumista ja kova saldo Perssonille, joka jäi viime kaudella Morassa vain yhdeksään maaliin.

Tasainen taistelu, jossa HIFK:n toki pitäisi olla suosikki laadukkaamman materiaalinsa turvin. Tällä haavaa se ei kuitenkaan pysty SaiPan yli kävelemään, mutta voitto tiukan taistelun jälkeen on toki mahdollinen. Ylitöillä tai ilman.

Liigakierros 23.10. (klo 18.30)

Jukurit - JYP
KalPa - HPK
Kärpät - Pelicans
Lukko - KooKoo
SaiPa - HIFK
Tappara - Sport
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

23 lokakuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.