HS: Suomalaiset NHL-pelaajat ottivat tilauslennon - kolme Kanadan kaupunkia valmiina peleihin
Kaikkiaan 24 mahdollisesti NHL-kautta jatkavan joukkueen harjoitusleirien on määrä alkaa reilun kahden viikon kuluttua perjantaina 10. heinäkuuta. Vapaaehtoiset harjoitukset joukkueiden harjoitustiloissa ovat olleet käynnissä jo kuluvan kuun 8. päivästä lähtien.
NHL on myös testannut kaikki vapaaehtoisiin harjoituksiin osallistuneet koronaviruksen varalta. Toistaiseksi testejä on tehty 200, joista 11 on osoittanut testatun pelaajan saaneen koronavirustartunnan.
NHL julkistaa viikoittain testattujen pelaajien määrän sekä testien tulokset. Yksittäisiin pelaajiin tai seuroihin liittyviä tietoja ei kerrota.
Kausi jatkunee aikaisintaan elokuun alussa. Mikäli pelejä pelataan myös Kanadassa, mahdolliset kaupungit ovat Vancouver, Toronto ja Edmonton.
- Suhtaudumme asiaan myönteisesti ja olemme valmiita etenemään niin, että NHL-pelit jatkuvat yhdessä niistä kolmesta kanadalaiskaupungista, jotka ovat anoneet tuota mahdollisuutta. Tietenkin päätös riippuu NHL:stä, kaupungeista sekä provinsseista. Kanadan puolesta pelaamiselle ei ole estettä, kunhan paikalliset terveysviranomaiset sallivat sen, Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoi NHL:n verkkosivuilla.
Komarovin johdolla
Koronapandemian käynnistyttyä moni suomalaispelaaja saapui viettämään pakollista taukoa kotimaahan. Harjoitusleirien alkaminen lennättää kiekkomiehet kuitenkin takaisin rapakon taakse, kertoo Helsingin Sanomat.
Hesarin mukaan suomalaistähtien kolonna lähtee matkaan New York Islandersin hyökkääjän Leo Komarovin organisoimalla tilauslennolla. Komarov ei halunnut tarkentaa, ketkä kaikki ovat koneessa mukana.
- Ne, ketkä ovat halunneet, ovat päässeet mukaan. Ihan hyvä porukka on lähdössä, Komarov luonnehti Helsingin Sanomille.
Tiettävästi mukana ovat ainakin Roope Hintz, Esa Lindell, Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen, Mikael Granlund, Markus Nutivaara ja Jesperi Kotkaniemi.
Lennon "kapellimestarilla" Komarovilla ei ollut varmaa tietoa, joutuvatko Suomesta saapuvat kiekkomiehet Yhdysvalloissa karanteeniin.
- Joukkueen puolesta ovat testit ja kaikki järjestetty. Voi olla, että siinä menee muutama päivä, kun halutaan olla varman päälle, mutta en tiedä tarkasti, miten kaikki toimii, Komarov raportoi.
Näin jatketaan
Jos ja kun NHL-kausi jatkuu, se jatkuu 24 joukkueen voimin. Konferenssien neljä parasta joukkuetta pääsevät suoraan toiselle kierrokselle. Idässä nämä ovat Boston Bruins, Tampa Bay Lightning, Washington Capitals ja Philadelphia Flyers ja lännessä St. Louis Blues, Colorado Avalanche, Vegas Golden Knights ja Dallas Stars.
Konferenssien sijoille 5.-12. sijoittuneet joukkueet ratkovat jatkopaikat paras viidestä -ottelusarjoissa. Tämän jälkeen pelataan normaaliin tapaan paras seitsemästä -systeemillä.
1. kierroksen otteluparit
Läntinen konferenssi:
Vancouver Canucks – Minnesota Wild
Edmonton Oilers – Chicago Blackhawks
Nashville Predators – Arizona Coyotes
Calgary Flames – Winnipeg Jets
Itäinen konferenssi:
Pittsburgh Penguins – Montreal Canadiens
Toronto Maple Leafs – Columbus Blue Jackets
Carolina Hurricanes – New York Rangers
New York Islanders – Florida Panthers