Dallas Stars vs Nashville Predators, Game 3
Smashvillessä pelatut kaksi ensimmäistä peliä olivat tiukkoja yhden maalin otteluita, joista jälkimmäinen ratkesi vasta jatkoajalla. Dallas kuitenkin ryösti ensimmäisessä ottelussa kotiedun itselleen, ja nälkäinen Nashville haluaa sen varmasti takaisin. Predators on ollut läpi kauden yksi mestari suosikeista, ja sen pitäisi tästä sarjasta jatkoon suhteellisen helposti mennä, mutta ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä kolmeen vuoteen oleva Stars on painanut hyvin kampoihin.
Jo ottelun alussa huomasi heti, että kyseessä on erittäin fyysinen kamppailu. Stars kapteeni Jamie Benn kävi mm antamassa kunnon pommin erän alkupuolella, joka sytytti kotiyleisön oikein kunnolla. Kotijoukkue painoi päälle kovaa, ja vain Pekka Rinteen uskomattomat torjunnat piti kiikarit tulostaululla. Miro Heiskanen tuntui myös olevan pelipäällä, mutta Nashvillen veteraani maalivahti poimi marjat pois kuljeksimasta. Molemmat joukkueet kokeilivat ylivoimaa kertaalleen, mutta erätauolle mentiin 0-0 lukemissa.
Toinen erä kerkesi vanhenemaan kolme ja puoli minuuttia, kun Rocco Grimaldi polki ylös oikeaa laitaa ja heitti puolivillaisella ranteella kiekon maalia päin, jonka Ben Bishop imuroi sisään ja Preds siirtyi ottelussa 0-1 johtoon. Huomionarvoista on Miikka Salomäen kakkossyöttö osumaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Stars pääsi kokeilemaan kahden miehen ylivoimaa hetken, mutta Pekka Rinne oli pelipäällä, eikä Starsin pelaajat saaneet kiekkoa millään suomalaisen ohi. Nashvillen puolustus kesti Dallasin paineen hyvin, ja hieman varkain Filip Forsberg sai Nick Boninon roikkukiekon lapaansa, josta Forsberg nousi jalalla maalille tehden Roman Polakista pujottelukepin vieden Predsin 0-2 johtoon. Kotijoukkueen fanit saivat kuitenkin vielä aihetta juhlaan ennen erän päättymistä, kun Mats Zuccarello upotti mustan häkkiin Pekka Rinteen längeistä ajassa 37:11, ja näin ollen erätauolle lähdettiin vieraiden 1-2 johdossa.
Ottelu jatkui hyvin samanlaisena, kuin mitä kaksi edellistäkin erää oli nähty. Todella kovaa ja fyysisesti taistelua, jossa Dallas tuntui olevan puolikkaan askeleen edellä. Vaikka se mahdottomalta tuntuu, niin Rinne oli erätauon aikana löytänyt vielä yhden vaihteen lisää, ja pelasi aivan käsittämättömässä jumala moodissa. Rinnekin joutui kuitenkin antautumaan ajassa 48:15, kun maalin takana käydyn kovan taistelun päätteeksi Jamie Benn sai kiekon ja tarjoili takatolpalle nousseelle Tyler Seguinille paikan, josta vihreä #91 ei erehdy ja ottelu oli tasan 2-2. Reilu kolme minuuttia Dallasin tasoituksesta Preds paineisti hyökkäysalueella, ja Mikael Granlund heitti läheltä siniviivaa roikku kiekon kohti takakulmaa, jonka Bishop hörppäsi sisään. Stars jatkoi kovaa painetta Nashvillen maalin jälkeen, mutta Pekka Rinne oli päättänyt voittavansa ottelut vaikka yksin, eikä lukuisista huippu paikoista huolimatta Stars onnistunut enää suomalaisvahtia ohittamaan. Ottelu päättyi lopulta Nashvillen 2-3 vierasvoittoon, ja Preds nappasi samalla sarjan johdon 2-1 otteluvoitoin.
Huomionarvoista ottelussa oli se, että Dallasin 19-vuotias supertulokas Miro Heiskanen kellotti ottelussa aivan käsittämättömät 28:17 minuuttia peliaikaa, joka on enemmän kuin yhdelläkään muulla pelaajalla koko ottelussa. Muuan ruotsalainen John Klingbergkin jäi Heiskasen taakse melkeen minuutilla. Samaan aikaan toisessa päässä kenttää Pekka Rinne taipui 40 kertaa kiekon eteen. Tämä on todella viihdyttävä ottelusarja, varsinkin suomalaisten näkökulmasta!