Seuraava maali on Sebastian Ahon sadas NHL:ssa - "Parhaiden ei tarvitse katsella ympärilleen"

Seuraava maali on Sebastian Ahon sadas NHL:ssa - "Parhaiden ei tarvitse katsella ympärilleen"

Moniko muistaa vielä Sebastian Ahon tuloksenteon kannalta nihkeähkön alkukauden? Ensimmäiset 12 kierrosta tuottivat vain saldon 3+3. Tohtii sanoa vain, kun Aho takoi viime kaudella 83 pistettä.

Sittemmin on alkanut tapahtua. Lauantain kierroksella Minnesota Wildia saldolla 3+2 kurittanut Carolina Hurricanesin ykkössentteri on kerännyt marras-joulukuussa 18 ottelua hulppean saldon 13+8=21.

Ahoa säesti kolmella syöttöpisteellä koko kauden tasaisen tappavaan tahtiin pisteitä kerännyt Teuvo Teräväinen.

– Me olemme pelanneet jo todella pitkään yhdessä. On mahtavaa, että hän on meidän joukkueessamme. Hän on ollut rinnallani koko minun NHL-urani ajan, joten se on melko erityistä, Aho hehkutti ketjukaveriaan NHL:n verkkosivuilla.

 

Teräväinen liittyi keskinäisen kehumisen kerhoon.

– Yleensä ottaen uskon meidän olevan melko hyviä yhdessä. Me vain luemme toisiamme hyvin. Aho on nopea ja ajattelee nopeasti jäällä. Yhteispelimme tuntuu välillä helpolta, tällä kaudella tehot 7+22=29 naputellut Teräväinen selvitti.

Salainen ase: uudet housut

22-vuotias Aho pelaa Hurricanesissa neljättä kauttaan ja on kerännyt 272 ottelussa 99+125=224 pistettä. Seuraava maali on siis uran sadas. Kärppäkasvatti on jo nyt suomalaisten kaikkien aikojen NHL-pörssin sijalla 31. ja maalipörssissä 24:s. 

– Eliittipelaajat tietävät, missä muut menevät jäällä. Parhaiden pelaajien ei tarvitse juuri katsella ympärilleen. Aholla on se taito, Canesin päävalmentaja Rod Brind'Amour hehkutti suomalaishelmeään.

Nykyvauhdilla Aho on menossa takuuvarmasti kohti uransa toista 30 maalin kautta, eikä 40 maaliakaan ole lainkaan poissuljettu vaihtoehto. Wild-ottelun pisterohmuiluun hänellä oli selkeä peruste. Kunniaa sai Hurricanesin huoltaja Bob Gorman.

– Hän antoi minulle uudet housut, ja ne näyttivät toimivan, Aho murjaisi.

Toimiville housuille on käyttöä jatkossakin, sillä kahden kotiottelun jälkeen Carolina lähtee viiden ottelun vieraskiertueelle. Ensi keskiviikon ja sitä seuraavan viikon torstain välisenä aikana Hurricanes pelaa vierasottelut Edmontonia, Vancouveria, Calgarya, Winnipegia ja Coloradoa vastaan.
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

8 joulukuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.