SaiPa kärsi vertahyytäviä menetyksiä - Mihin pystyvät Ramstedt ja Zaborsky?

SaiPa kärsi vertahyytäviä menetyksiä - Mihin pystyvät Ramstedt ja Zaborsky?

Urheilu.com perkaa ennen kauden alkua jokaisen liigaseuran lähtökohdat kauteen 2019-20. Seitsemäntenä on vuorossa viime kaudella yhdeksänneksi sijoittunut Lappeenrannan SaiPa.

Lähtökohdat

Herää kysymys, mitä Lappeenrannassa on meneillään? SaiPassa oli vahvan positiivinen viba vuosia, eikä se lopulta hiipunut edes mahalaskukauteen 2016-17, kun joukkue juuttui pahemman kerran liigan perunakellariin.

Ei. Floppisesongin päävalmentaja, Pekka Tirkkosta seurannut Ari Santanen vaihdettiin Tero Lehterään ja taas mentiin. Kaksi vuotta sitten Lehterän SaiPasta huokui energia ja tekemisen meininki. Päävalmentaja myi pelaajilleen ajatuksen, jonka mukaan raaka työnteko Etelä-Karjalassa vie väistämättä kirkkaampiin valoihin, mutta se työ pitää tehdä joukkueena.

Näin SaiPa teki ja oli pirteästi liigan viides toissa keväänä. Viime kausi oli selvästi tahmeampaa sorttia ja suunta vaikuttaisi edelleen olevan sama. Pelirohkeuden nimeen vannoneesta Lehterästä tuli jo viime kaudella riskien välttelijä, eikä himmailu sovi millään sputnikien traditioon.

Pelaajamarkkinoilla SaiPa kärsi vertahyytäviä menetyksiä. Viime kauden kymmenestä parhaasta pistemiehestä kahdeksan vaihtoi maisemaa ja niin teki myös ykkösveskari Frans Tuohimaa. Menetykset ovat toki SaiPassa arkipäivää ja urheilujohtaja Antti Tuomenoksa on vuosi toisensa jälkeen loihtinut Kisapuistoon päteviä korvaajia, mutta nyt taisi tulla Tuomenoksallekin tekemätön paikka. Pelaajamateriaali on valovuoden viimevuotista perässä.

SaiPasta on usein noussut kausien mittaan nuoria tai nuorehkoja yllättäjiä isoihinkin rooleihin. Löytyykö heitä nyt? Ellei, tulee kaudesta pitkä ja pimeä.

Tarkkaile tätä

SaiPan profiilihankinnat olivat Tapparasta siirtynyt Tomas Zaborsky ja puolentoista vuoden pelitauon jälkeen kaukaloon palaava Teemu Ramstedt. Kumpikin täyttää loppuvuodesta 32 vuotta. Zaborsky takoi Tapparalle viime kaudella tehot 17+17=34 ja lienee takuuvarma 15-20 maalin mies. Ramstedtin pelikäsitys ja syöttötaito tuskin ovat kadonneet mihinkään ja toisensa hyvin HIFK:n ajoilta tunteva kaksikko on parhaimmillaan vaarallinen.

Mutta kuinka "saipalaisia" herrat lopulta ovat? Solahtavatko he eteläkarjalaiseen sielunmaisemaan?

Virkamiehiä SaiPa ei voi kyydissään pitää.

Arvio

SaiPa on pelannut seitsemän edellisen kevään aikana kuusi kertaa vähintään pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Nyt playoff-paikka on lujassa. Yllätyksiä Lappeenrannassa on toki nähty ennenkin, mutta...
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

6 syyskuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.