Ruotsin rallissa vitsit vähissä, kun lunta ei ole - lyhennetäänkö vai perutaanko?

Ruotsin rallissa vitsit vähissä, kun lunta ei ole - lyhennetäänkö vai perutaanko?

Rallin MM-sarjan kauden toisen osakilpailun Ruotsin rallin pitäisi startata ensi viikon torstaina, mutta kisan toteutuminen on edelleen vahvasti hämärän peitossa. Kyseessä on sarjan ainoa varsinainen talviralli, mutta kilpailukeskuksen Torsbyn ympäristössä ei juurikaan ole lunta.

 

Vielä tänään lämpötila Torsbyssa on nollassa tai hieman sen alapuolella ja luntakin on luvassa. Loppuviikosta mennään kuitenkin jo plussalle ja sunnuntaille sekä ensi maanantaille ennustetut sateet tulevat alas vetenä.
Ellei maa ole roudassa, eikä reitillä ole lunta, eivät kaikki erikoiskokeet välttämättä kestä rallin rasituksia. Viime päivinä on spekuloitu sillä, ajetaanko ralli mahdollisesti lyhennettynä.

 

Kisan toimitusjohtajan Glenn Olssonin mukaan järjestäjät tekevät kaiken mahdollisen, jotta Värmlannissa saataisiin ajettua.

 

- Selvitämme kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja rallin ajamiseksi. Seuraamme olosuhteita koko ajan ja tilannetta arvioidaan uudelleen tällä viikolla, Olsson sanoi.

 

 

Valoisimmalta näyttää tällä hetkellä perjantain lenkin tilanne. Kahdelle Norjan puolella ajettavalle erikoiskokeelle sekä aivan rajan tuntumassa sijaitsevalle Nyckelvattnetille on saatu lunta, mutta muuten maa on reitillä monin paikoin paljaana. Keliolosuhteiden vuoksi MM-rallin yhteydessä ajettavaksi kaavailtu Historic-luokan kilpailu on jo peruttu.

 

Värmlannin maakunnalle MM-ralli on lähes samankokoinen spektaakkeli kuin Suomen MM-ralli Keski-Suomelle. Sen kumulatiivinen katsojamäärä on noin 200 000 ja kisa on Ruotsin suurin vuosittainen urheilutapahtuma. Talvirallina se on ajettu vuodesta 1965 lähtien, eikä kisaa ole vielä koskaan jouduttu kokonaan perumaan.

 

Rallin MM-sarja on ollut viime aikoina kovalla koetuksella. Australian ralli jouduttiin perumaan viime syksynä maastopalojen takia. Viime vuoden puolella ilmoitettiin myös huhtikuisen Chilen rallin perumisesta maassa vallitsevien levottomuuksien vuoksi.

 

WRC-autoilla suomalaisista ovat ilmoittautuneet mukaan Esapekka Lappi, Teemu Suninen ja Kalle Rovanperä tehdaskuljettajina sekä Jari-Matti Latvala yksityisen rahoituksen turvin. Muut luokat mukaan lukien suomalaisia on starttaamassa reitille kaikkiaan yhdeksän.

 

 

Ruotsin rallin alkuperäinen aikataulu

 

Torstai 13.2.
10:01 Shakedown (6,86 km)
21:08 EK1 Karlstad 1 (1,9 km)

 

Perjantai 14.2.
9:00 EK 2 Hof-Finnskog 1 (21,26 km)
10:01 EK 3 Finnskogen 1 (20,89 km)
10:57 EK 4 Nyckelvattnet 1 (18,94 km)
14:49 EK 5 Hof-Finnskog 2 (21,26 km)
15:55 EK 6 Finnskogen 2 (20,89 km)
16:51 EK 7 Nyckelvattnet 2 (18,94 km)
18:04 EK 8 Torsby 1 (8,93 km)

 

Lauantai 15.2.
9:13 EK 9 Torntorp 1 (19,92 km)
10:04 EK 10 Hagfors 1 (19,80 km)
11:08 EK 11 Vargåsen (16,40 km)
14:08 EK 12 Torntorp 2 (19,92 km)
14:59 EK 13 Hagfors 2 (19,80 km)
16:08 EK 14 Vargåsen (16,40 km)
18:45 EK15 Karlstad 2 (1,9 km)
18:04 EK 16 Torsby Sprint (2,80 km)
 

Sunnuntai 16.2.
8:50 EK 17 Likenäs 1 (21,19 km)
10:51 EK 18 Likenäs 2 (21,19 km)
13:18 EK 19 Torsby 2 (8,93 km)
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

4 helmikuu 2020
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.