Koronapoimintoja: Virustoimet runtelevat rajusti urheilumaailmaa, mutta Valko-Venäjällä ei stressata – "Kaikki tietävät, mitä on tapahtunut"

Koronapoimintoja: Virustoimet runtelevat rajusti urheilumaailmaa, mutta Valko-Venäjällä ei stressata – "Kaikki tietävät, mitä on tapahtunut"


On selvää, että koronaviruspandemian vuoksi tehdyt toimenpiteet vaikuttavat rajusti urheilumaailmaan. Se ei tule enää tämän jälkeen olemaan entisensä, kuten ei toki maailma muutenkaan.

 

Aiemmin viikolla kerrottiin, että olympialaiset siirretään ensimmäisen kerran historiassa parittomalle vuodelle ja kilpaillaan jossain vaiheessa ensi vuonna. Myös jalkapallon EM-kisoja on siirretty vuodella.

 

Olympialaisten siirtämisen lisäkustannuksiksi on arvioitu noin 2,5 miljardia euroa. EM-jalkapallon kustannuksista ei toistaiseksi ole arviota.

 

Useat jääkiekon SM-liigaseurat ovat tiedottaneet yt-neuvotteluista. Eräs näistä on JYP, jonka puheenjohtaja Jukka Seppänen kertoi eilen Keskisuomalaiselle, että tulevalla kaudella, mikäli se joskus alkaa, rahaa on käytettävissä noin miljoona euroa vähemmän kuin tällä kaudella oli.

 

– Palkkojen ja verojen osuus on noin 70–80 prosenttia kuluista. Tämän hetken arvio on, että JYPin pitäisi pystyä säästämään tämän ja ensi kauden kuluista yhteensä noin 800 000–1 000 000 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että ensi kausi pystytään pelaamaan, seuran puheenjohtaja ja pääomistaja Jukka Seppänen sanoi.

Nopeampi image

Nopeampi

 
Pelaa rekisteröitymättä
Kotiutukset vartissa
Laaja vedonlyöntitarjonta

Bonus

0€

Näillä numeroilla JYPin käyttämä raha putoaisi siis noin seitsemästä miljoonasta eurosta noin kuuteen miljoonaan. On helppo olettaa, että samanlainen kulukuuri on edessä muissakin liigaseuroissa.

 

NHL ohjeistettu omaehtoiseen karanteeniin

 

KHL tiedotti eilen lyöneensä lapun luukulle kauden 2019-20 osalta. NHL ei ole sitä vielä tehnyt, mutta Stanley cup -mestarin mallia 2020 ratkaiseminen tuskin on mahdollista.

 

–  Jos halutaan ajatella ihmisten tuomista yhteen, haluaisimme jonkinlaista varmuutta sen suhteen, että pelaajat ja henkilöstö itsessään ovat terveitä ja että pelaajat eivät silloin ole tartuntavaarallisia, ja että pienissäkään ryhmissä heidän kokoontumisensa ei kasvattaisi koronaviruksen tartuttamisen riskiä. Sitten se kaikki on asettava laajempaan kontekstiin ja siihen, että meillä on ihmisiä 31 kaupungissa, joiden tilanteet ovat erilaiset, NHL:n lääketieteellinen johtaja Willem Meeuwisse sanoi.

 

Pelaajia, valmentajia ja muuta henkilöstöä on ohjeistettu omaehtoiseen karanteeniin huhtikuun 4. päivään asti, mutta tilanne elää.

 

– Sen päivän lähestyessä joudumme tekemään päätöksiä sen suhteen, mitä sitten tapahtuu. Käsittelemme tätä vaihe kerrallaan, NHL:n varakomissaari Bill Daly totesi.

Speedy Bet image

Speedy Bet

 
Kotiutukset minuuteissa
Ei rekisteröintiä
Todella hyvä sportsbook

Bonus

0€

Varaustilaisuutensa ja palkintogaalansa NHL on siirtänyt toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan.

 

Mestikseen jopa 14 joukkuetta?

 

Samaan aikaan Mestiksen sarjajärjestelmän osalta Jääkiekkoliiton liittohallitus on päättänyt, että Mestiksen joukkuemäärä pyritään kasvattamaan tulevalla kaudella 14:ään joukkueeseen. Edelleen liittohallitus päätti myös, että epävakaasta tilanteesta johtuen Mestiksessä ei poikkeuksellisesti pelata karsintoja kaudella 2020-2021. 

 

– Tämän hetken arvio koronaviruksen aiheuttamista tulonmenetyksistä Mestis-seuroille on yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa. Tilanne vaatii nopeita, innovatiivisia ja paikoittain myös erittäin vaikeita päätöksiä, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro kertoo.

 

Sarjalle on perustettu myös poikkeavia olosuhteita varten erillinen reagointirahasto. Rahastoa on mahdollista käyttää kauden aikana muuttuvan tilanteen hallitsemiseen.

 

Sarjajärjestelmän osalta Jääkiekkoliiton liittohallitus on päättänyt, että Mestiksen joukkuemäärä pyritään kasvattamaan tulevalla kaudella 14:ään joukkueeseen. Kahta lisäpaikkaa tarjotaan Suomi-sarjan välieriin selvinneille joukkueille lisenssimenettelyn kautta. 

 

Jos hakijoita on enemmän kuin kaksi, liitto valitsee talouden, olosuhteiden sekä urheilun arvioinnilla kaksi parhaaksi soveltuvaa hakijaa ja määrittää heille oikeuden hakea lisenssiä. Tällä turvataan sarjan jatkuvuus siinäkin tapauksessa että jokin seura joutuu kaikesta huolimatta luopumaan sarjapaikastaan.

Bethard image

Bethard

 
"Zlatanin kasino"
Todella hyvä kohdevalikoima
24/7 live chat

Bonus

50€

Liittohallitus päätti myös, että epävakaasta tilanteesta johtuen Mestiksessä ei poikkeuksellisesti pelata karsintoja kaudella 2020-2021. Lisäksi jokaisella joukkueella tulee olla tulevalla kaudella vähintään kolme U20-ikäistä kenttäpelaajaa per peli.

 

Valko-Venäjällä ei stressata

 

Valko-Venäjällä paikallisen Extraligan finaalisarja Yunost Minsk - Shakhtar Soligorsk on alkamassa huomenna perjantaina. Myös Valko-Venäjän jalkapalloliigaa on pelattu toistaiseksi normaalisti, eikä maassa ole ryhdytty tiettävästi minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

 

Euroopan eristäytynein maa on presidentti Aleksandr Lukashenkon johtama diktatuuri, mutta mikään Pohjois-Korea se ei ole. Etenkin nuorempi väestö matkustaa, osaa englantia ja on sitä kautta hyvinkin kartalla, mitä maailmalla tapahtuu.

 

Silti koronasta ei ole ole Valko-Venäjällä toistaiseksi otettu suuremmin stressiä.

 

– Maamme hallinto uskoo, että tilanne ei ole niin vakava kuin muualla maailmassa uutisoidaan. Itse pysyn kotona perheeni kanssa, mutta kaduilla ja ravintoloissa on väkeä liikkeellä normaalisti, ex-jalkapalloilija Aleksandr Hleb totesi The Daily Starille.

Betway image

Betway

 
Muhkeat bonukset
Massiivinen kohdevalikoima
Mehukkaat kertoimet

Bonus

30€

– Kaikki tosin tietävät, mitä Italiassa ja Espanjassa on tapahtunut, hän lisäsi.

 

Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen tuomas.heikkila@gamelounge.com.
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

26 maaliskuu 2020
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.