Kolumni: Nyt ne mikit hemmettin koutsien pikkutakeista!

Kolumni: Nyt ne mikit hemmettiin koutsien pikkutakeista!

On totta, että SM-liiga on Suomen ainoa täysiverinen ammattilaissarja ja se on ollut sitä jo pitkään, mutta silti toisinaan esiin nousee asioita, jotka antavat amatöörimäisen kuvan ja hieman puuhastelevan kuvan.

Jo avauskierroksella nousi esiin päävalmentajien takkien liepeisiin asennettavat nappimikrofonit. Myös vapaalla kanavalla lähetetyssä viime kevään finaaliuusinnassa HPK - Kärpät Kerhon päävalmentaja Antti Pennanen päästeli kaikelle kansalle melkoisen liudan rumia sanoja ottelun tuomariston suuntaan.

Valmentajien mikittäminen on nyt toista kauttaan liigaottelut lähettävän Telian idea. Koska lähetysten sisällöstä vastaava tuotantoyhtiö on sama kuin Ruudun aikoina ja siellä on runsain mitoin ammattitaitoista väkeä, otaksun ja toivon, että tämä idea on lähtöisin tämän teleoperaattorin lämpimästä officesta, jossa ei ole lainkaan jääkiekon sisältöosaamista. Päätös asiasta tehtiin luonnollisesti valmentajia kuulematta.

***

Maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen antoi asiasta täyslaidallisen Ilta-Sanomien haastattelussa. Epäilemättä liigavalmentajien toivomuksesta, he kun ovat vähän heikossa asemassa puolustamaan itseään sanktioiden pelossa.

"Olen erittäin huolissani liigavalmentajien ammatinharjoittamisen sekä ylipäätään suomalaisen kiekkovalmennuksen puolesta. Nyt on siirrytty alueelle, joka voi nakertaa valmentajien henkilökohtaisen identiteetin", Jalonen jyrisi.

"Jääkiekossa pukukopit ja vaihtoaitiot ovat pyhiä paikkoja. Sellaisina ne tulisi myös säilyttää. Se, millä tavoin joukkueita valmennetaan, ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Ne ovat joukkueiden sisäisiä asioita. Muistutan, että kyse on valmentajien työstä, ja sitä kautta heidän elämästäänkin. SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!", hän lisäsi.

Se on muuten justiinsa näin. Valmentajissakin on erilaisia persoonia ja osa ei piittaa pätkääkään, roikkuuko pikkutakin liepeessä mikrofoni vai ei. Toisella se voi kummitella takaraivossa koko ajan ja se vaikuttaa taatusti ottelun aikaiseen penkkikoutsaamiseen. Ja se on kuulkaa välillä melkoisen hektistä hommaa. Paimennat kahtakymmentä äijää ja yrität repiä porukasta maksimitehot irti. Samalla pitäisi pystyä reagoimaan myös siihen, mitä vastustaja tekee ja pitää tuomaritkin varpaillaan.

***

Se ei välttämättä onnistu käyttämällä sellaista kieltä, jolla juttelet mukavia rappukäytävässä naapurin herttaiselle mummelille. Ei, se on vähän brutaalimpaa puhetta se. Jääkiekko-ottelu on kahden ja puolen tunnin adrenaliinihyöky, jossa on toki nousunsa ja laskunsa, mutta tasot ovat koko ajan korkealla. Elleivät ole, tulee turpaan.

Oikeastihan on - anteeksi ranskani - aivan saatanan sama, mitä koutsit siellä möykkäävät, mutta näinä mielensäpahoittamisen luvattuina aikoina vaihtoaition kielenkäytön kantautuminen vääriin korviin aiheuttaisi vain turhanaikaista änkkäämistä, puolestaloukkaantumista ja lopulta uhriutumista.

Ja ennen kaikkea vaihtoaitio on valmentajan työpaikka. Haluaisitko sinä oman työpaikkasi mikitettäväksi koko työpäivän ajaksi?

***

Toinen puoli mikittämisessä on se, että vastustajakin saattaa niitä kuunnella. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä pienemmistä asioista kaikki on kiinni. On aika merkillinen ajatus, että valmentajan ohjeet pelaajilleen viimeisen finaalin ratkaisuhetkillä menisivät suoraan vastustajan korviin. Tai no, ei suoraan, minuutin - puolentoista viivehän noissa lähetyksissä tuppaa olemaan, mutta kuitenkin.

Tai ajatellaanpa tilanne, jossa päävalmentaja supattaa kakkoskoutsilleen kesken pelin, että try outilla oleva pelaaja N.N "näyttää koko ajan siltä, että ei se pysty pelaamaan tässä sarjassa, ei jatketa sen sopimusta". Tässä kohdin pelaajan puoliso, äiti, isä, kaverit ja kaikki muut kuulisivat tuomion ennen kuin pelaaja itse. Inasen epäreilua olisi se.

Joten pyydän Telia ja SM-liiga, repikää ne mikrofonit hemmettiin sieltä koutsien pikkutakeista.
 

Tuomas Heikkilä image

Tuomas Heikkilä

20 syyskuu 2019
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Klikkaamalla mitä tahansa linkkiä tällä sivulla annat meille suostumuksen asettaa evästeitä.